Suosikkijakeeksi tarttui tästä piitkäästä luvusta jae 14:”Jumalan on kunnia korkeudessa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Poimin jakeesta kunnioituksen, rauhan ja rakkauden, jotka ovat tärkeitä hyveitä, joilla voidaan rakentaa ja ylläpitää hyviä sosiaalisia suhteita kaikkien kanssa. Googlailin sanojen merkityksiä ja selvisi, että kunnioitus on myönteistä, ihailevaa ja arvostavaa tunnetta jotakin kohtaan. Rauha on pyrkimystä pysyvyyteen, vakauteen ja harmoniaan. Rakkaus on läsnäoloa, luottamuksen osoittamista ja lohdutuksen jakamista. Sopinevat myös tähän meidän maailmaan, jossa eletään Jumalan olemassaolossa ja olemassaolosta.
Suuri taivaallinen sotajoukko oli suuren tapahtuman silminnäkijä, jossa Jumalan pelastussuunnitelman yksi vaihe toteutui, kun Jumalan rakkaus syntyi maan päälle Jeesuksessa. Sotajoukolla oli varmaan ollut oma roolinsa tämän toteutuksessa. He osoittivat kunnioitustaan ylistyksellään, sanoillaan ja todennäköisesti myös suorittamalla Jumalan heille antamaa tehtävää. Tässä on meillekin hyvä esimerkki jota harjoittaa. Kannattaa aloittaa heti, sillä ehkä saamme huomata, että ymmärrys Jumalan suuruudesta ja rakkaudesta alkaa kasvaa ja saamme liittyä omalla panoksellamme laulukuoroon!
Jumalan armo Jeesuksessa mahdollistaa rauhan Jumalan kanssa. Jeesus kärsi rangaistuksen meidän puolestamme. Kun kapina Jumalan kanssa on ohi, on helpompi oppia elämään rauhassa myös toisten kanssa:”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” (Room. 12:10).
Siunausta viikkoosi!
Juha