Suuren neuvoston jäsenet yrittivät kyseenalaistaa temppelissä Jeesuksen valtuuksia. Jeesus teki vastakysymyksen, johon neuvoston jäsenet eivät ihmispelossaan kyenneet vastaamaan. Seuraavaksi Jeesus kertoi vertauksen viinitarhan vuokraajista. Siinä hän toi ilmi juutalaisten hengellisten johtajien aikomuksen tappaa hänet, 20:19. Kuulijat ymmärsivät vertauksen keskeiset pointit. Jumala oli lähettänyt profeettoja ja nyt Hän lähetti Poikansa. Hän on perillinen, kulmakivi, jonka rakentajat hylkäsivät.
Jeesusta ei saatu sanoistaan kiinni, jotta hänet olisi voitu luovuttaa tuomittavaksi, 20:20. Vastustajat joutuivat vaikenemaan. Jeesusta hiillostettiin vielä kysymyksillä veron maksamisesta ja ylösnousemuksesta. Jeesusta ei voitu todeta syylliseksi mihinkään.
Tämä luku luo pohjaa sille, mitä Luukkaan viimeisissä luvuissa kerrotaan. Jeesus sai valtuutensa Isältä. Hän oli synnitön. Siksi Hänen kuolemansa saattoi olla kertakaikkinen uhri, jonka perusteella me saamme anteeksi ja pääsemme yhteyteen Isän kanssa. Jeesuksella oli häkellyttävää viisautta vastata vastustajilleen ja opettaa kansaa. Kaikkein ihmeellisintä oli kuitenkin se rakkaus meitä ihmisiä kohtaan, että Hän kuoli syyttömänä meidän puolestamme. Tätä en voi loppuun asti ymmärtää. Mutta voi kiittää ja ylistää Häntä.
Mika