Luku etenee muutaman eri aiheen parissa. Alussa on varoitus meille kaikille rikkaille, joiksi meitä voidaan varmaan kutsua täällä pohjoisessa hyvinvointivaltiossa. Rikkaus ja varsinkin sen kokoaminen antaa vääränlaisen turvallisuudentunteen, jolloin Jumala ja köyhät saattavat unohtua. Sen sijaan oikea elämäntapa Jaakobin ohjeen mukaan on auttaa hädässä olevia:“Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta” (Jaak.1:27).
Herran tulon kärsivälliseen odotukseen lisäisin luvun viimeisen aiheen rukouksesta. Meitä kehotetaan rukoilemaan ja laulamaan kiitosvirsiä Herran tuloon asti ottaen mallia Elian kestäväisyydestä. Parantavaan rukoukseen liitetään öljyllä voitelu, uskossa lausuttu rukous sekä syntien tunnustaminen. “Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan”. Tuttuja toimia myös Kaupunginkirkon iltamessuissa! Toivottavasti saamme nähdä ja kuulla myös paljon parantumisia!
”Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä…
Juha