Kun epärehellisyys, vallan himo ja oman edun tavoittelu pääsevät valtaan, tulee mukana myös hänen vaikutuksensa, jota kuvataan Johanneksen evankeliumissa näin: ”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.” (Joh. 10:10a). Sen näkee selkeästi tässä luvussa. Jeesus kutsuu meitä seuraamaan häntä, elämään tässä maailmassa hänen valtakuntansa kansalaisina ja lupaa: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” (Joh. 10:10b)
Jumalan näkemisellä on muuttava voima. Muutumme täydellisesti Jeesuksen kaltaiseksi, kun saamme lopulta nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Tämä tapahtuu tämän ajan lopussa.
”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1.Joh. 3:2)
Kuitenkin jo nyt olemme Jumalan lapsia ja saamme jo nyt katsella Jeesusta. Nyt kuitenkin vielä kuin kuvastimesta.
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” (1. Kor. 13:12)
Jo nyt tuolla katselemisella on muuttava voima.
”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:18)
Pyhä Henki muuttaa meitä, kun katsomme Jeesukseen.
Topi