Välillä käy sääliksi Israelin kansaa, kun Jumala kohtelee sitä niin kovakouraisesti. Kuitenkin Jumala vain toteuttaa sitä, mitä on jo ennalta ilmoittanut. Esimerkiksi 3. Moos. 26.-luvussa ilmoitetaan hyvin selkeästi, että kuuliaisuus tuo siunauksen ja tottelemattomuus kirouksen. Kaiken taustalla on kuitenkin Jumalan hyvyys, rakkaus ja uskollisuus kansaansa kohtaan (vaikka se tuntuukin olevan välillä VT:n puolella vähän piilossa). Jumalan motiivi tulee hyvin esiin 5. Moos. 8.-luvussa:
”Hän teki näin nöyryyttääkseen ja koetellakseen sinua ja lopulta tehdäkseen sinulle hyvää.” (5. Moos. 8:16 RK)
Nöyryys on edelleenkin ratkaiseva asia siinä, että Jumalan hyvyys ja lahjat voivat virrata elämäämme. UT:kin puolella meitä muistutetaan kahteen eri otteeseen: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon” (Jaak. 4:6 ja 1. Piet. 5:5)
Jumalan sydän tahtoo armahtaa ja vain odottaa, että nöyrrymme ja käännymme hänen puoleensa ”Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen.” (Jes. 30:18)
”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8). Olen mieltänyt tämän niin, että koska Jumala on olemuksellisesti rakkaus, se on myös motiivina kaikessa hänen toiminnassaan. Kaikki kumpuaa Jumalan olemuksesta.
Joskus kuulee sanottavan: Jumala on rakkaus, MUTTA Jumala on myös pyhä; tai Jumala on rakkaus, MUTTA Jumala on myös ankara ja pelättävä. Ajattelen, että näissä lauseissa Jumalan rakkaus nähdään liian kapeasti tai hahmotetaan sen kautta, mitä inhimillisesti määrittelemme rakkaudeksi.
Itse hahmotan asian näin: Jumalan rakkaus ilmenee pyhyytenä. Jumalan rakkaus on niin tulista ja ehdotona, että se näyttäytyy ankaruutena vääryyttä vastaan. Jumalan rakkaus on niin kirkasta ja pyhää, että se aiheuttaa meissä kunnioitusta ja Jumalan pelkoa.
Jumala on rakkaus, ei muttia.
Topi