Tuom. 15, Ilm 1

Tuom. 15

Meillä on elämässämme monia asioita tai tilanteita, jolloin tuntuu, että olemme yksin kaiken vastoinkäymisen keskellä. Meistä tuntuu, että omat kätemme ovat sidotut emmekä pysty olemaan muuta kuin vain paikallaan, toimettomina. Itsellä tuntuu, että vasta, kun kohtaan elämässäni tällaisen hetken, niin silloin Jumala pääsee näyttämään oman voimansa tai oikeastaan vasta silloin Jumala haluaa toimia. Hän haluaa osoittaa minulle, missä on voimani ja viisauteni lähde. Simpsonin kohdalla tapahtui, että Herran Henki valtasi hänet ja vasta silloin sidotut kädet vapautuivat. Ison voiton jälkeen hän joutui taas kokemaan oman heikkoutensa ja turvautui Jumalaan: hän huusi avukseen Herraa ja Jumala auttoi. Simsonin sanat kertovat hänen uskostaan. Hän ymmärsi keneltä voima voittoihin tuli ja koetuksen hetkellä hän vetosi Jumalan armoon. Tänäänkin me saamme luottaa Jumalaan ja hänen armoonsa, Jumalan kädet eivät ole koskaan sidottuja ja hän on aina lähellä niitä, jotka huutavat avuksi hänen nimeään.

Ilm. 1

Jumala on suunnitellut kaiken hyvyydessään, armossaan, totuudessaan ja rakkaudessaan. Voimme olla varmoja siitä, että hänen kädessään on menneisyytemme, nykyisyytemme ja tulevaisuutemme, koska hän on kaiken jo edeltäkäsin nähnyt. Olemme onnellisia saadessamme lukea hänen suunnitelmastaan, vaikka kaikkea emme ymmärräkään. Mielestäni ei tarvitsekaan ymmärtää kaikkea, tärkeintä on luottaa häneen ja uskoa hänen hyväön suunnitelmaansa, kaikkeen, jotka yhdessä vaikuttavat niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Tulemme kerran näkemään vapahtajamme, uskomme tulee vaihtumaan näkemiseen. Meidän ei tarvitse pelätä hänen tulemustaan eikä vaikeroida, koska olemme jo nähneet syntisyytemme ja turvautuneet hänen armoonsa. Meille Jeesuksen tuleminen on vapautuksen päivä, lopullisen pelastuksen päivä synnistä, joka on meitäkin rikkonut ja ahdistanut, tuonut surua, pelkoa, kipuja. Hänelle saamme osoittaa kaiken kunnian ja ylistyksen ikuisesti.

Mika M