Daavid suree kuollutta poikaansa ja saa kannattajansa hämmennyksiin. He ovat juuri saaneet suuren voiton, mutta kuningas vain itkee kapinajohtajaa. Lopulta Joab saa kuninkaan ajattelemaan omia kannattajiaan ja saadaan aikaan edes jonkinlaiset pippalot.
Kapinan jälkimainingeissa käy ilmi taas kerran juopa Israelin ja Juudan heimojen välillä. En ole tähän aikaisemmin oikein kiinnittänyt huomiota, mutta tästäkin luvusta on helppo huomata, että valtakunta oli sisäisesti hajanainen. Toistaiseksi (siis juuri tämän luvun aikana) kaikki olivat kuitenkin Daavidin puolella.
Toinen tuttu teema on Joabin ja Daavidin erimielisyydet siitä, miten pitäisi kohdella ihmisiä, jotka olivat olleet kapinallisten puolella. Joab kannatti kovia otteita, mutta Daavid oli sovittelevampi. Nykypäivän valossa on helppoa olla Daavidin kanssa samaa mieltä. Vastakkainasettelun korostaminen saa aikaan vain uusia kiistoja. Daavid siis lopulta armahti häntä aiemmin herjanneen Simein ja mahdollisesti hänet pettäneen Mefibosetin. Kirjoitin mahdollisesti siksi, että asia jäi epäselväksi, sillä kyseessä oli sana sanaa vastaan -tilanne.
Tämä oli ajanjakso, jolloin Daavidin kuninkuuden säilyminen oli epävarmaa. Tämän tekstin ääressä mietin paljon Jumalan johdatusta ja sitä, kuinka se on usein näkymätöntä ja vaikuttaa taustalla. Ajattelen, että osa johdatusta oli myös se, että Hän oli muovannut Daavidin luonnetta. Daavid oli nöyrä ja armahtavainen, molemmat erinomaisia ominaisuuksia johtajalle.
Muiden evankeliumien tavoin Markuksen evankeliumi keskittyy Jeesuksen viimeisiin päiviin. Tätä ei aina huomaa, koska teksti on jaettu lukuihin niin epätasaisesti.
Jäin miettimään sitä, että miksi opetuslapset luopuivat Jeesuksesta. He jättivät hänet yksin kaikkein synkimmällä hetkellä. Jeesus itse selitti asiaa tällä Vanhalla Testamentin kohdalla: ”Minä lyön paimenen maahan, ja lampaat joutuvat hajalle.” Tuo teksti löytyy Sakarjan kirjan luvusta 13 ja siinä puhutaan siitä, kuinka Jumala koettelee kansaansa, lopulta puhdistaen sen omakseen. Ehkä tässä oli kyse jostain tällaisesta, vaikka yksinkertaisinta on ajatella, että ilman Jeesusta opetuslapset olivat yksinkertaisesti ihan hukassa.
Tavallaan opetuslasten luopuminen alkoi jo Getsemanessa. Kun Jeesus rukoili, he nukkuivat. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos he olisivat valvoneet Jeesuksen kanssa. Ainakin heidän olisi ollut mukavampi muistella näitä tapahtumia myöhemmin. Jotenkin liitän tämän kertomuksen siihen muutama päivä sitten puhuttaneeseen viikunapuuhun (Mark. 11). Jeesus rukoili juuri kuten oli itse opettanut: ”Isä kaikki on sinulle mahdollista”. Mutta nyt Hän liitti siihen sanat: ”Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” En voi tehdä tästä muuta johtopäätöstä kuin sen, että kaikki lopulta palaa meidän ja Jumalan väliseen suhteeseen. Niin, luotanko siihen, että Jumala tietää, mikä on parasta? Jeesus tiesi, että Hänen pyyntönsä oli Jumalan tahdon vastainen. Hän esitti sen silti, mutta oli valmis ottamaan vastaan myös kieltävän vastauksen.
Marko