Israel ja Jumalan lupaukset
Sen verran tutustuin roomalaiskirjeen taustaan, että vähän selvisi miksi kysymys Israelista on kirjeen pääteema. Roomassa oli ollut jotain ongelmaa juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen kesken ja Paavali korostaa yhteyden merkitystä ja uskonvanhurskautta yhteyden perustaksi. Varsinkin luvut 9 – 11 ovat Paavalin oppineisuuden ja teologian osaamisen taidonnäytteitä, jossa hän juutalaisena opettaa oman taustansa kautta evankeliumin merkitystä sekä juutalaisille että pakanoille. Syvää ja mutta vaikeaselkoista tekstiä aika ajoin, ainakin minulle.
Tässä luvussa korostuu Jumalan pelastussuunnitelma ja sekä juutalaisten että pakanoiden osalle. Jumala toimii omalla tavallaan, jota ei ehkä tarvitse täysin ymmärtääkään. “Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa.” (16). “Jumala armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo” (18). Me Jeesuksen omat saamme olla armon astioita, jotka hän on valmistanut kirkkautta varten. “Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme” (24).
Israelilaiset tavoittelivat vanhurskautta lakia noudattamalla, mutta eivät sitä saavuttaneet, koska eivät lähteneet tekojen tieltä uskon tielle. Sen sijaan vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta ovat saaneet uskon vanhurskauden. Evankeliumi ja pelastus on kaikille sama, joka ilosanomana kerrotaan synnin vallassa oleville. Jumala teki oman Poikansa synniksi ihmisten edestä. Jokainen, joka uskoo häneen, saa vanhurskauden lahjaksi. Näin hän löytää vanhurskauden lain – uskossa. Elämme armon aikaa. Saakoon armo vallata mielemme ja kielemme! Kiitos Jeesus!
Juha