No nyt oli yksi kuningas, joka teki hyvää Herran silmissä. Hän puhdisti pakanallisia asioita maasta. Siinä sai epäjumalia palvova isoäitikin kyytiä. Herran seuraaminen voi jakaa sukua, aina ei ihan näin jyrkästi tokikaan. Mustavalkoisuus, joko tai, on pohjimmiltaan näissä hengellisissä asioissa tosiasia. Ihminen on joko Jumalan puolella tai häntä vastaan. Näin jyrkkää kannanottoa ei aivan joka paikassa voi ääneen lausua, mutta asia ei muuksi muutu. Jakolinjan tekijänä ei ole ihminen eikä ihmisviisaus, vaan ihan Jumala itse. Pahoittelen, jos tämä aiheuttaa reaktiota.
Tässä luvussa Paavali perustelee omaa toimintaansa korinttilaisten keskuudessa. Korinttilaiset olivat siis tottuneet kuuntelemaan puheita, jotka olivat arveluni mukaan sisältäneet ihmisviisautta, filosofiaa. Filosofian oppilaitoksiakin oli kaupungissa. Paavali pitäytyi kertomansa mukaan perustavan laatuisessa evankeliumissa eikä lähtenyt mukaan korkealentoisiin ihmisviisauksiin ja pyörittelyihin, joihin hän koulutuksensa puolesta olisi varmaan kyennytkin. Paavali puhui Jumalan salattua, kätkettyä viisautta. Luvun lopussa hän haastaa kuulijoita kysymällä, kuka on tullut tuntemaan Jumalan mielen, niin että voisi neuvoa häntä. Ihmisen oma ja käsittääkseni korinttilaisten viljelemä viisaus saa tästä mittasuhteen.
Pitäytyminen näemmä evankeliumin perusasioissa riittää – olemme yksikertaisesti Jeesuksen seuraajia, kukin omalla paikallaan.
Pirkko