”Rakkaat terveiseni teille kaikille, te Kristuksen Jeesuksen omat.” Näihin sanoihin päättyy Korinttilaiskirje. Jos kohdan lukee nopeasti, se voi tuntua hyvinkin yhdentekevältä. Jos kuitenkin pysähtyy miettimään sitä, miten Paavali on sättinyt korinttilaisia kirjeen aikana mm. kristittyjen keskinäisten riita-asioiden ratkomisesta maallisessa tuomioistumeissa, siveettömyydestä, heikon veljen saattamisesta lankeemukseen sekä paheksuttavasta tavasta viettää jumalanpalveluksia, tuntuu kohta aika erilaiselta. Ensinnäkin Paavali lähettää seurakuntalaisille rakkaita terveisiä: he ovat rakkaita, vaikka he ovatkin välillä hakoteillä. Ja toisekseen Paavali kutsuu heitä ”Kristuksen Jeesuksen omiksi”. Voisiko tämä olla terapeuttinen lähestymistapa niihin hetkiin, kun koemme itsemme täysin umpisurkeiksi kristityiksi? Kun lankeamme tai olemme laiskoja ja arkoja, voimme antaa itsellemme halauksen Jeesuksen nimeen, ja todeta: ”Tällainenkin saa olla Kristuksen Jeesuksen oma.” Se, jos mikä, on armoa.
Esteri