Valtaapitävien politikointi ja Jeesuksen syyllistäminen alkoi. Jeesusta alettiin todella pelätä. Edellisen luvun lopussa kerrotaan, miten Jeesus tuli aika ryminällä temppeliin, vaikka matka Jerusalemiin oli tultu vaatimattomasti vain aasilla. Tämä sai aikaan huolta johtavilla paikoilla olevien keskuudessa, ja he alkoivat miettiä, miten raivata tämän rauhanhäiritsijän pois tieltä. Keinot olivat vähissä, sillä kansa tykkäsi Jeesuksesta ja oli koko ajan hänen ympärillä kuuntelemassa häntä.
Niinpä ylipapit, lainopettajat ja vanhimmat alkoivat pitää Jeesusta silmällä ja virittelivät ansoja Jeesukselle lähettämällä hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita. En tiedä kiinnostiko heitä oikeasti se, oliko Jeesus Jumalan lähettämä Messias, mutta Jeesus osasi kuitenkin vastata kyselijöille vastakysymyksillä eivätkä he saaneet häntä kiinni puheistaan. Päinvastoin Jeesuksen puhe sai heidät ymmälle ja vaikenemaan.
Jeesus puolestaan antoi valtaapitävien kuulla kunniansa. Kaiken kansan kuullen Jeesus myös varoitti lainopettajien ulkokultaisuudesta, kun he nauttivat julkisuudesta ja kunniapaikalla istumisesta. He toimivat kuitenkin vastoin omaa opetustaan ja rukoilevatkin vain näön vuoksi.
Yksi olennaisimmista kiistoista oli kysymys ylösnousemuksesta. Kuolema on viimeinen vihollisemme täällä maan päällä. Jeesus esitteli ylösnousemuksen niin, että tulevaan maailmaan pääsevät ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoiseksi. Ylösnousemuksessa tapahtuu radikaali muutos, jossa ollaan enkelien kanssa samanarvoisessa asemassa, kuolemattomia Jumalan lapsia. Ketkä sitten ovat arvoisia?
Meillä Jeesukseen uskovilla on perusteltu ylösnousemustoivo, koska Jeesus nousi kuolleista ensimmäisenä ja vahvisti näin koko Jumalan pelastussuunnitelman. Jeesuksen sanoin: “Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” (Johannes 11:25-26)
Juha