Manassen poika Josia oli nähnyt isänsä nöyrtymisen, hänkin nöyrtyi Jumalan edessä löydettyään Jumalan antamat lain kirjat, hänen ilmoituksensa. Hän nöyrtyi ja siksi Jumala kuuli häntä, hän tutki Jumalan tahtoa lain kirjoista, jotka olivat Jumalan antamia sanoja. Hän rukoili Jumalaa ja sai armon. Jumalan sanan tutkiminen ja rukoilu, jossa etsimme hänen tahtoaan ohjaa oikealle tielle. Hänen sanaansa edessä voimme vain nöyrtyä ja myöntää, että emme pysty omin voimin elämään hänen tahtonsa mukaisesti. Jumalan sana on jalkani lamppu ja valkeus tiellä. Sana paljastaa meille syntisyytemme ja johtaa Jumalan armon luokse. Sana ohjaa askeliamme hänen tahdossaan, hänen antamalla voimallaan. Pyhä Henki ohjatkoon meidän askeleita tänäänkin ja antakoon voiman Jumalan tahdon tekemiseen.
Tämän päivän tekstistä itselle nousi sanat kuoleman pelko. Kuolema on ihmiselle pelottaa, koska se on lopullista ja tuntematonta. Kuolema koskettaa meitä kaikkia, kukaan ei voi sitä väistää. Syntyessään ihmiseksi Jeesus tuli kuolevaiseksi. Hänen tehtävänään oli voittaa pelottava kuolema. tuli ihmiseksi, hän tuli kohtaamaan pelottavan asian, kuoleman. Jeesuksen piti kuolla, jotta hän riistäisi saatanalta kuoleman vallan ja vapauttaisi meidät kuoleman pelosta. Kuoleman pelko orjuutti meitä, mutta nyt voimme olla Jeesuksen ansiosta sen pelosta vapaita. Jeesus sanoo Lasaruksen haudalla Martalle: “Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, se, joka minuun uskoo, ei ikinä kuole.” Joh. 11:25. Kuitenkin Lazaruksen haudalla Jeesus itki.
Meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa, voimme kohdata sen rauhassa. Kun uskova äitini kuoli pari vuotta sitten, niin surussani itkin. Muistoissani kaipaan häntä. Suru ja itku on läsnä kuolemassa, vaikka toivon näkeväni hänet vielä. Jälleen näkemisen toivo tuo kuitenkin lohtua kaipauksen keskellä. Mikä suuri toivo meillä onkaan? Meidän ei tarvitse elää kuoleman pelossa. Voimme olla siitä vapaita. Kuoleman pelko ei meitä orjuuta enää, koska meillä on usko. Kyyneleet ovat kuitenkin vielä läsnä, kerran nekin pyyhitään pois. Menetykset tuntuvat kipeältä, koska rakastamme. Kipu kertoo kuitenkin syvimmillään rakkaudesta, ne kulkevat käsikkäin. Tunnemme kipua lähimmäisen menettämisestä, koska rakastamme. Jeesus itse tunsi ristillä menetyksen kivun, hän huusi Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Hän tullut kaikessa kiusatuksi “Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” Hepr. 2:18. Hän ymmärtää kipumme, koska hän rakastaa meitä. Menetetyn lähimmäisten Ikävöinti on rakkautta, meillä on kuitenkin toivo jälleennäkemisestä. Kaiken menetysten keskellä lohduttakoon meitä kaiken lohdutuksen Jumala. Karkoittakoon toivo kaiken pelon ja tuokoon meille kivun ja surun keskelle rauhan. Rauhan, joka ylittää ymmärryksen, rauhan, jossa pelko on poissa, vaikka suru on läsnä. Minulle on tuonut viime päivinä lohtua kaipaukseen tämä kappale: https://youtu.be/Jl5itm7Vcis?si=Z4m48CpsNc37L9wK
Mika M