Psalmin kirjoittaja on tilanteessa missä häntä kohtaa kärsimys ja miettii miksi oikein seuraa Herraa. Muut menestyvät paremmin ja heidän elämänsä on helpompaa. He voivat puhua mitä haluavat miettimättä seurauksia. Oliko uskon pitkähartainen vaaliminen kuitenkin aivan turhaa ja helpommallakin olisi päässyt.
Tätä pohtiessaan hän menee temppeliin ja Jumalan edessä tajuaa miten typerä oma ajatus on. Ei pahana menestys johda onneen. Jumala antaa kaiken kerätyn menestyksen kadota ja johtaa heidät tuhoon. Jumala on luonani hankalissakin tilanteissa ja pitää kiinni. Hän nostaa minut viimein kunniaan taivaassa.
Niin hän päätyy lopputulemaan: ”Ne jotka luopuvat sinusta menehtyvät. Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut. Minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaille Hänen teoistaan.” (Jae 27-28) Tähän samaan lopputulokseen olen myös itse päätynyt kun varkkina mietin miksi uskon ja myöhemmin kun elämässä on ollut erilaisia vastoinkäymisiä. Jumala pelastaa kuolemalta ja on kanssani. Hän on hyvä ja tahdon kertoa hänen teoistaan muille.
Heprealaiskirjeestä nousi esille ylipappeus ja kuinka kukaan ei ole itse omalla toiminnallaan korottanut itseään siihen arvoon, ei Aaron eikä edes Jeesus. Isä korotti Jeesuksen kun hän taipui tämän tahtoon. Jumalalla on hierarkia ja hän asettaa henkilöitä eri asemiin . Meidän tulee taipua Jumalan tahtoon Jeesuksen esimerkin mukaan ja esivallan tahtoon silloin kun se ei ole ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa.
Jeesuksen pappeus on erilaista kuin muiden ylipappien. Ylipappi edusti ihmisiä Jumalan edessä, kuitenkin kuninkaat, profeetat tai sukujen päämiehet hallitsivat kansaa. Melkisedek (jonka identiteetistä on kiinnostavia arvailuja, jotkut pitävät häntä Seeminä toiset enkelina, jotkut vain Jumalalle uskollisena paikallisena kuninkaana) joka tässä mainitaan oli Saalemin Kuningas Aabrahamin aikaan. Hän hallitsi maata ja oli Jumalan pappi yhtäaikaa. Hän ei ollut pappisuvusta vaan Jumala antoi pappeuden hänelle suoraan. Hän siunasi Aabrahamin. Jeesuksen pappeus on Melkisedekin pappeutta, sama henkilö toimii Jumalan ja ihmisen välikätenä ja hallitsee kuninkaana. Jumala valitsi Jeesuksen suoraan ylipapiksi, eikä toiminut Leeviläisten perimyslinjojen mukaan.
Elli