Tässä luvussa Ester paljasti asiansa ja kansallisuutensa kuninkaalle. Kuninkaan silmät avautuivat näkemään Haamanin toimet uudella tavalla. Haaman tuhoutui irvokkaasti niihin systeemeihin, joita oli itse rakentanut toiselle. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän itse siihen lankeaa. Sama periaate toteutui nyt Haamanin kohdalla hirsipuuhun sovellettuna.
Paha sai palkkansa. Jumalan suunnitelmissa ei ollut antaa juutalaisen kansan tuhoutua. Ovelimmatkin juonet paljastuvat. Teen johtopäätöksen, että hengellisiä asioita tulee avata hallitsevassa asemassa oleville. Kunpa meillä olisi niitä, jolla on viestinnän mahdollisuus ja niitä vastuullisia hallitsijoita, jotka kuuntelevat Jumalan viestit. Rukoillaan tänään tätä.
Jos joskus sinäkin tuskailet rakastamisen kanssa, lohtua tuo jae 10: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on ensin rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Jae 19 vielä vahvistaa: ”Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä.” Vielä on aikaa harjaantua tässä, rakkauden alla olemisessa. Tyhjä saa täyttyä, kyynistynyt ja väsynyt lämmetä Jumalan rakkaudesta. Kuulostaa naiivilta, silti tämä on ihan mahdollista ja elämä näyttää uudelta.
Pirkko