Job näkee Jumalan mahdin. On asioita joihin emme voi millään vaikuttaa, meri aaltoineen ja myrskyineen, miten maa kiertää aurinkokunnassamme ja kuinka avaruus levittyy yllemme. Emme voi vaikuttaa itse minne menemme kun kuolemme. Kuitenkin kaikki nämä vapisevat Jumalan suuruuden edessä. Voimme käsittää vain pienen osan Jumalan mahdista. Tämän Jumalan puolella olemme.
Jumala lähetti Johannes kastajan valmistamaan ihmisiä Jeesusta varten. Israelin kansa odotti messiasta. Danielin ennustuksen 490 vuotta (7 x 70) oli kulunut. Rooman vallan alta vapautimista odotettiin. Huuto raivatkaa herralle tie, viittasi Jesajan kirjan 40. luvun lupaukseen: Herra itse tulee ja kaitsee laumaansa.
Ihmisiä kutsuttiin kääntymään ja tekemään parannus ja ottamaan kaste tämän merkkinä. Jeesus ei tarvinnut tälläista kastetta, mutta Jumalan tahto oli että Jeesus kastetaan ja vasta kastamisensa jälkeen Jeesus aloitti julkisen toimintansa ja teki ensimmäiset ihmeet. Tällöin Pyhä henki tuli jeesuksen päälle kyyhkysen muodossa ja Jumala ilmoitti että tämä on minun rakas poikani johon minä olen mieltynyt.
Jumala valmisti tilanteen, lähetti pyhän hengen ja osoitti rakkautensa Jeesukselle ennen Hänen työnsä aloittamista. Jumala varmasti valmistaa, vahvistaa ja varustaa meidätkin kun teemme hänen työtään.
Elli