Jobin kirja herättää minussakin vaikeita tunteita. Minua kuitenkin puhuttelee se, miten kaikki, Job ja häntä haastavat ihmiset, haluavat puheissaan korottaa Jumalaa. He kiistelevät, mutta Jumalan voima ja kaikkivaltius on heille itsestäänselvää. Miten virkistävää!
Jobin sanat aiheuttavat kuulijoissa suorastaan raivoa. Luulen, että Jobin puhe ravistelee heidän käsitystään Jumalasta. Sitä voi olla vaikeaa kestää. Tuntuu häiritsevältä, myös Raamatun äärellä, kun Jumala ei toimikaan niin kuin olisin odottanut. On lohdullista, ettei minun tarvitse itse täyttää aukkoja ymmärryksessäni. Toiset aukot täyttyvät ajallaan, loppujen kohdalla saan hyväksyä, ettei kaiken näkevä ja tietävä Jumala mahdu minun ja mieleni asettamiin raameihin.
Jeesuksen seuraajat eivät todennäköisesti oikein tienneet, mihin he olivat ryhtymässä. He odottivat pääsevänsä todistamaan roomalaisten nöyryytystä ja saavansa osakseen jonkinlaista maallista valtaa. Kävikin niin, että kristityksi tunnustautuminen tarkoitti pitkään julkista häpeää ja hengenvaaraa. Jeesus valmistaa vahvistaa heitä voimakkain sanoin, jotta voisi toteutua se, mitä ilmestyskirjasta luimme hiljaisella viikolla:
”He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton. He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaankin.” Johanneksen ilmestys 12:11
Menen hiljaiseksi, kun ajattelen tätä. Onneksi saan tässäkin kuulla Jumalan voiman: sama Jumala, joka varusti kunniaa tavoittelevat, pelokkaat opetuslapset viemään henkensä uhalla evankeliumia maailmaan, varustaa myös meidät.
Jeesus, lähetä meidät elämämme ihmisten keskelle. Ystävien, naapureiden, sukulaisten keskelle. Kiitos, että varustat meidät, niin kuin varustit opetuslapset: emme tarvitse mitään omaa mukaamme. Sinä annat sanatkin suuhumme. Ja ennen kaikkea, vedä meitä sinua lähelle. Silloin saamme rohkeuden tunnustaa nimesi ihmisten edessä, niin että hekin saisivat tulla tuntemaan sinut.
Ada