Tässä luvussa ollaan maaherran edessä ja asianajaksi tituleerattu Tertullus toimi syyttäjänä. Jos hän oli jonkin sortin viranhaltija juutalaisten keskuudessa, ei voi kuin ihmetellä, että hän esitti syytöksiä, joita ei pystynyt perustelemaan tai todistamaan. Kuulostaa siltä, että hän kertoili maaherralle kylän puheita. Syyttäjänä hän aloitti iskemällä Paavalin identiteettiin, kun väitti Paavalin olevan kuin ruttotauti ja lietsoja.
Kun itse syytämme itseämme tai toisiamme jostain, ei ole tavatonta, että ”minä olen” ja ”sinä olet” tai joku läsnä olematon syytetty henkilö on sellainen tai tällainen. Nämä olemusta kuvaavat olla-verbillä ilmaistut sanavalinnat osuvat johonkin syvempään kuin käyttäytymiseen. Omaa tai toisten käyttäytymistä hämmästellessä toisen henkilön tai meidän oma identiteetti voisivat mieluusti olla koskemattomia. Jos kykenisimme toimimaan ihanteistetusti tai syvemmin puhtaina, voisimme nähdä itsemme ja toisemme Kristuksen työn läpi huolimatta siitä, miten itse tai toiset elämässä suhertaa ja möhlii. Jumala näkee meidät Poikansa kautta. Olen ja toinen on arvokas, kelpaava, pelastettu armahdettu. Mitä kaikkea muuta Raamatun perusteella olemmekaan. Tämä näkövinkkeli voisi oikaista meitä ajattelussamme ja sanavalinnoissamme.
Pirkko