Tämä luku puuhuu ”uskon isästä” Abrahamista. Hän on uskon esikuva sekä juutalaisille että pakanoille.
”Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut.” (Jakeet 20-21)
Ei näin: ”Minä pystyn omilla voimillani tekemään sen, minkä Jumala on käskenyt”
vaan
”Jumala pystyy tekemään sen, minkä on luvannut.”
Järjestys on tärkeä: Ensin tulee usko ja vanhurskaus, joka on Jumalan teko ja lahja. Sitten tulee uskossa ja vanhurskaudessa vaeltaminen, johon Jumala antaa voiman. Molemmat nojaavat siihen, mitä Jumala tekee ja miten hän toimii. Usko ei nojaa omaan voimaamme tai omiin tekoihimme. Tässä hommassa on siis kyse Jumalasta ja kaikki kiinnittyy häneen.
Huomaan omassa elämässäni, että järjestys kääntyy helposti toisin päin. Yritän tehdä kaikenlaista omilla voimillani, jotta saavutan Jumalan tai elän kunnollista kristityn elämää. Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että saan levätä Jumalan armossa ja hänen teoissaan. Tältä pohjalta Jumala kutsuu minua elämään ja myös toimimaan. Ja tähän elämään Pyhä Henki liittyy ja antaa siihen voimansa.
”Tulkaa, kumartukaa maahan, polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen. Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee.” (Ps. 95: 6-7)
Topi