Useimmat ihmiset varmaankin haluaisivat, että elämä olisi mahdollisimman helppoa ja ongelmatonta. Toisaalta olen tavannut ihmisiä, jotka tuntuvat olevan elementissään, kun heidän pitää ratkaista ongelmallisia ja hankalia tilanteita.
Ahdingot ja kärsimykset kuuluvat elämään. Ne voivat olla ns. ulkopuolelta tulevia tai oman sisäisen elämän/todellisuuden kamppailuja. Absoluuttista mittatikkua niiden arviointiin ei ole olemassa, vaan jokaisen oma kokemus määrittää, miltä ne tuntuvat ja mikä niiden mittaluokka on.
Onneksi meillä on Paavalin sanoin ”armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala”, joka ”rohkaisee meitä kaikissa meidän ahdingoissamme” (2. Kor. 1:3-4). Jumalalta saatu lohdutus ja rohkaisu auttaa meitä myös lohduttamaan ja rohkaisemaan toisiamme (2. Kor. 1:4, 6). Rukous toistemme puolesta on myös tärkeää ahdinkojen ja kärsimysten keskellä (2. Kor. 1:11).
Pekka