Päivän Uuden testamentin kohdassa puhutaan siitä, miten Jumala siunaa korinttolaisia runsaasti, niin että näillä on paljon, mistä antaa. Paavali toteaa, että: ”Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin.” (Jakeet 12-13) Vaikka luvussa viitataan varmaankin myös aineettomaan antamiseen puhuttaessa ”kaikkinaisesta rikkaudesta”, näyttäisi siltä, että paino on aineellisessa antamisessa.
Mitä antamisen teologia voisi meille kertoa? Jos mennään ihan asian alkujuurille, mielestäni Raamatussa antaminen korostaa samalla sekä yksittäisten ihmisen hallintaoikeutta omaan omaisuuteensa että vastuuta yhteisestä hyvästä. Niin, Raamattu on oikeastaan aika kiva kirja sekä oikestolaisille että vasemmistolaisille. Raamattu korostaa monessa kohtaa omaisuuden yksityisyyttä, kun esimerkiksi kymmenestä käskystä kolme suojelee omistusoikeutta. Antaminen menettäisi myös merkityksensä, jos lähdettäisiin siitä, että kaikki ihmisen hankkima on automaattisesti yhteistä. Samaan aikaan Raamattu tuo jatkuvasti esiin, että köyhiä ja leskiä ei saa unohtaa, että raha ei tosiaankaan määrittele kenenkään ihmisarvoa, ja että rahaa tulisi käyttää mitä suurimmasta jumalanpelosta käsin. Raamattu kehottaa jokaista tulemaan Jumalan eteen ja arvioimaan, millaisella määrällä itse voisi osallistua yhteisiin talkoisiin.
Pakko sanoa, että olen miettinyt nyky-Suomen talouskurimuksessa paljonkin sitä, miten kaikki olisi ehkä helpompaa, jos ihmiset ottaisivat Raamatun ”talouspolitiikan” käyttöön. Jos toimintaamme ohjaisi nöyryys, ihan oikeasti meillä kaikilla. Jos lähtisimme siitä, että totta kai huolehdimme jokaisesta, joka tarvitsee apua, mutta emme katsoisi sormien läpi sitä, että joku hyväksikäyttää toisten anteliaisuutta. Jos emme kadehtisi toisiamme, emmekä puolin ja toisin suhtautuisi toisiimme vihamielisesti sen perusteella, miten paljon pankkitilimme saldo näyttää. Jos käyttäisimme yhteisiä varoja oikeasti yhteiseen hyvään, emmekä ajattelisi vastuuttomasti, että yhteistä rahaa voi laittaa ihan mihin tahansa, prioriteettijärjestyksestä viis. Ennen kaikkea: jos muistaisimme, että tarvitsemme sekä vahvoja yksilöitä että vahvaa yhteisöä. Minä en usko, että pelkästään toista tavoittelemalla voidaan koskaan onnistua.
Huomaan, että taloudesta kirjoittaminen tuntuu nykyaikana riskaabelilta. Se kertonee jotain siitä, miten syvällä polarisaatio on keskuudessamme. Rukoillaanhan tänäänkin meille kaikille viisautta talousasioihin, niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla.
Esteri