Jes. 35, Gal. 5

Jes. 35

Gal. 5

Ihana vapaus! Lomaa tuntuu niin hyvältä kiireisen opiskelu- työ- tai perhearjen keskellä usein siksi, että silloin on vapaampi tekemään tai olemaan tekemättä asioita. Lomalla pystyy paremmin tekemään asioita itselle luontaisella rytmillä.

Jesajan kirjassa puhutaan ajasta, jolloin Herran vapaaksi ostamat palaavat Siioniin, eli Jumalan luo. ”Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. ” (j. 4). Tämähän on kuva Jeesuksen ristin kuoleman kautta hankkimasta uudesta elämästä ja ajanjaksosta maailman ja ihmiskunnan  historiassa! Raamatunpaikka kolahti minuun kovasti. Jeesus on jo lunastanut vip-lipun minulle ja kaikille meille synnistä vapaaseen elämään. Se on kuin leveä tie, jolla voi kulkea rauhassa ja turvallisesti. Tuolla tiellä ei tyhmäkään eksy! (Jes. 35:8 – 10-). Nyt koulun ja töiden taas alkaessa lomakauden jälkeen ainakin minä kaipaan kovasti, että lomalla koettu vapauden tunne saisi jatkua vastuiden keskelläkin. Raamatun puhe vapaudesta on kaivatun ajankohtaista. 

Elämäntapauskovaisuus. Myös galatalaiskirje puhuu ihanasti vapaudesta. Jeesus on vapauttanut meidät ihmisen luomista uskonnollisista järjestelmistä ja tavoista. Usein ne ovat vallan käytön välineitä ja ankarasti toteutettuina niistä tulee jumalia sen sijaan, että ne ohjaisivat meidät elävän Jumalan luo.

Meidän aikamme ”ympärileikkaukseksi” voivat muuttua monien meistä käyttämät  itsehoitomenetelmät ja esimerkiksi meditaatioon, liikuntaan ja ruokavalioon liittyvät elämäntavat tai erilaiset hyvinvointihoitoidot. Niistä tuleekin meille  helposti ”jumalia”, jos alamme luottaa niihin liikaa hyvinvoinnin ja tasapainon tuojina. Ympärileikkaushan oli ihmisen teko ja tehtiin siksi, että ihminen tulisi Jumalalle kelpaavaksi.

Usko ei ole mitään, mitä me teemme. Usko Jumalaan on elävä ja hengittävä suhde, josta Marko eilisen raamatunlukuohjelman hartaudessa kirjoitti. Kristinuskossa on kyse suhteesta elävään ja rakastavaan Jumalaan, joka on rinnallamme, edessämme, takanamme, sisimmässämme. Suhteesta Jumalaan, joka välittää meistä. Suhteesta Jumalaan, joka puhuu meille nytkin Raamatun sanan kautta. Suhteesta Jumalaan, joka antaa meille voimansa ja armonsa. Suhteesta Jumalaan, joka kärsii kanssamme – – – ja joka hoitaa ja parantaa tuskassamme.

Vapaus ja vastuu. Suuren vapauden mukana seuraa myös vastuu. Vastuu käyttää saamaamme vapautta Jumalan Hengen ohjauksessa. Kristityn vapaus ei tarkoita holtitonta elämää. Jumalan valtakunnan perillisinä meillä on käytössämme kaikki Jumalan valtakunnan aarteet ja Pyhän Hengen lahjat. Ne on tarkoitettu jaettaviksi ja käytettäviksi lähimmäistemme hyväksi ja pelastukseksi, ei vain itsellämme pidettäviksi. 

Jeesus, johdata tämäkin päivämme!

Heli