Tässä luvussa meno on hurjaa. Nyt tuhotaan kaikki kansakunnat, eikä sekään riitä, vaan myös taivaan joukot saavat osansa. Kontrasti edellisen luvun lopun iloisiin tunnelmiin on valtava. Erikseen tuhotaan vielä Edom ja siitä maasta tulee aivan autio. Lopulta siellä elävät vain erämaan eläimet, joille maa on jaettu ikään kuin perintöosaksi.
Mitä tästä pitäisi oppia? En ole varma. En tiedä edes sitä, että mihin tapahtumiin tässä viitataan. Mietin sitäkin, että liittyvätkö luvussa kuvatut asiat edes toisiinsa. Onko alun kuvaus kansakuntien tuhosta yleinen kuvaus historiasta ja Edomia koskeva osuus erillinen juttu. Näin voi hyvin olla, koska jos kerran kansakunnat on tuhottu, niin miksi Edomista olisi mitään jäljellä. Toinen mahdollisuus on ajatella, että alun kuvaus kertoo Jumalan tuomiosta yleisellä tasolla ja sitten Edom on ikään kuin käytännön sovellus. Kumminkin päin ajateltuna se on karmeaa. Ainoa rakentava ajatus, mitä tästä sain irti, on luvun kaksi ensimmäistä lausetta, jossa kansakuntia kehotetaan kuuntelemaan. Tämä on siis varoitus siitä, mitä tuleman pitää, jos meno ei muutu. Edomin tuhon syyksi sanotaan se, että se on ”Siionin ahdistaja”. Edom siis tuomitaan sen mukaan, miten se kohtelee naapurikansaansa. Tämä ajatus esiintyy usein Raamatussa ja on varsin ajankohtainen meidänkin aikanamme.
Ehkä paras lääke lakihenkisyyttä vastaan on oivaltaa, että olemme nyt Jumalan lapsia, emme palkollisia. Jos palkollinen ei suorita tehtäviään, niin hän on pian työtön. Lapsilla saattaa toki olla velvollisuuksia, mutta heidän asemansa ei millään lailla perustu tekoihin.
Paavalin pointti tässä luvussa on, että asiat ovat muuttuneet Jeesuksen tulon jälkeen. Mooseksen lain aikakausi on loppunut ja nyt elämme uskon aikakautta. Tästä seuraa tietysti kysymyksiä. Onko koko Vanha Testamentti vanhentunut? Onko lailla tai elämäntyylillä enää mitään merkitystä? Paavali vastaa jälkimmäiseen kysymykseen myöhemmissä luvuissa. Ensimmäiseen kysymykseen tulee vastaus jo nyt, kun Paavali perustelee sanojaan nimenomaan Vanhalla Testamentilla. Se on edelleen Jumalan sanaa, mutta Jeesus antaa siihen toisen näkökulman. Lain sijaan se puhuukin uskosta ja osoittaa Jeesukseen. Esimerkiksi kertomus Hagarista ja Saarasta saa aivan uuden merkityksen ja tulkinnan. On olemassa ihmisten luontainen tapa tehdä asioita ja sitten on Jumalan tapa, joka perustuu lupaukseen ja uskoon.
Kun ensimmäisen kerran edes hitusen sisäistin puheen siitä, että olemme Jumalan lapsia, tajusin yhden asian: Kristinusko tarjoaa minulle enemmän kuin mikään muu uskonto ja aatesuunta. Kaikki muut tarjoavat metodeja siitä miten elää, mutta Jeesus tarjoaa meille aseman. Sen kanssa ei voi kilpailla mikään.
Marko