Varmaankin jokainen meistä miettii, mitä Hananja oikein ajatteli. Halusiko hän vain vilpittömästi uskoa oman sanomansa tai kuvitteliko hän todella olevansa Herran lähettämä? Yrittikö hän turvata asemansa kun näki millaiseen vaaraan tuomiota julistavat profeetat joutuivat? Joka tapauksessa hän puolustaa näkemystään huomattavan kiivaasti – kohtalokkain seurauksin.
Molemmissa kohdissa nousee elävän esimerkin voima: Jeremia oli kantanut iestä harteillaan merkkinä kaikesta päätellen jo hyvin aikaa. Paavali taas kehottaa seurakuntalaisia elämään kaikessa tavalla, joka sanattomasti puhuu hyvästä Jumalasta, toivosta ja elämästä.
Mietin, millainen elämä tässä ajassa voisi puhutella ympärillämme olevia ihmisiä. Alunperin kristinusko oli vallankumouksellinen voima, nyt taas monella on jo niin valmis (ja monelta osin väärä) mielikuva meistä uskovista, että sitä on vaikeaa horjuttaa. Kenties tässä ajassa kaipaamme todellista lempeyttä ja levollisuutta jota vain Jumala voi antaa.
Jeesus sinä olet sanonut, ettei kaupunki joka on vuorella voi pysyä piilossa, sillä sen valot näkyvät kauas. Tee meissä työtäsi, niin että voisimme loistaa sinun valoasi ympärillemme. Meissä itsessämme ei ole usein mitään loistavaa, mutta kun sinä olet meissä, se ei voi pysyä salassa, niin ihmeellinen sinä olet. Tuo sinä meihin levollisuus ja lempeys, joka voi puhua sinusta ympärillämme.
Ada