Ihmettelen tämän tekstin äärellä Jumalan armoa: pelätty pakkosiirtolaisuus on kohdannut jo osaa kansasta, mutta sen keskellä heille julistetaan elämän jatkumista. Haasteena oli tietysti se, että ihmisillä selkeä näkemys siitä, että ainoa hyvä voi olla paluu kotiin, joten Jeremian kirje kauhistutti osaa ennemmin kuin rauhoitti. Mietin, kuinka usein jään katsomaan omia petettyjä odotuksiani, enkä huomaa sitä hyvää, minkä Jumala on valmistanut.
On hurjan raskas ajatus olla “valmiina tekemään kaikkea hyvää”. Sisäinen ylisuorittajani alkaa välittömästi tehdä listaa kaikesta, mitä olen tekemättä jättänyt. Onneksi tässäkin luvussa on tuotu asian ydin: “…hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta.”(Jae 5)
Olen saanut rauhaa ymmärrettyäni, että Jumala tietää paremmin kuin minä itsekään, mihin kussakin hetkessä kykenen. Hän on paras Isä ja “työnantaja”, hän ei pyydä eikä oleta mahdottomia – ja kaikkeen mitä hän pyytää hän antaa voiman. Ehkä suurin haasteeni onkin uskaltaa keskittyä niihin asioihin ja siihen hyvään, mikä on tänään tärkeää ja antaa Isän järjestää aikaa keskeneräisille asioille.
Kiitos Isä, että sinä katoit hyvän pöydän jopa pakkosiirtolaisuuden keskelle. Saamme luottaa, että sinä olet sama myös tänään. Pyhä Henki, herätä meidät huomaamaan se “hyvä” mitä kutsut tekemään tänään sinun voimassasi. Kasvata meihin luottamusta sinun aikatauluihisi ja voimaasi.
Ada