Kun luin nyt Heprealaiskirjeen seitsemättä lukua, se tuntui jollakin tavoin tutulta erityisesti Melkisedekin osalta. Muistiinpanoistani löysin, että kommentoin tätä kohtaa kolmisen vuotta sitten. Silloin kirjoitin näin:
”Melkisedekin ja Abramin (Abrahamin) kohtaamisesta kerrotaan 1. Mooseksen kirjan 14. luvussa (jakeet 18-20). Melkisedek näyttäytyy ainakin minusta jonkinlaisena ”mysteerihahmona”’. Aikamedian Sana elämään -kommentaariraamattu tiivistää hänen merkityksestään esitetyt teoriat neljään ryhmään: 1) Melkisedek oli alueen arvostettu kuningas, jolle Abraham osoitti kunnioitustaan, 2) Melkisedek oli kaikkien Salemin kuninkaiden arvonimi, 3) Melkisedek oli Jeesuksen esikuva ja 4) Melkisedek oli Jeesuksen väliaikainen ilmestymismuoto.
Niin tai näin, oleellista tässä on se, että Jeesuksen pappeus on paljon enemmän kuin ns. vanhan liiton pappeus. Jeesus on Jumalan ainutkertainen ja lopullinen ratkaisu luoda kaikille ihmiselle mahdollisuus päästä osalliseksi pelastuksesta ja päästä yhteyteen Luojansa kanssa. Jeesus on tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6).”
Tällä kertaa huomioni kiinnittyi jakeeseen 7: ”Kiistatontahan on, että siunauksen antaja on korkeampiarvoinen kuin siunauksen saaja.” Novum selittää tätä niin, että tässä on kyseessä erityinen jumalallinen siunaus, kuten esimerkiksi Vanhan testamentin patriarkkojen siunaus lapsilleen tai Jeesuksen siunaus opetuslapsilleen.
Voimme siis hyvillä mielin siunata toisiamme tasavertaisesti ilman mitään valta-asetelmaa. Itse ajattelen niin, että siunaus on parasta, mitä toiselle ihmiselle voi antaa, ja että siunaus on parasta, mitä voin toiselta ihmiseltä saada. Yksinkertainen ja meille opetettu Herran siunaus voi saada aikaan ihmeellisiä asioita. Käytetään sitä siis rohkeasti.
Pekka