Edellisen luvun levottomuuksien jälkeen kansa oli huolissaan. Babylonian asettama käskynhaltija joukkoineen oli murhattu. Oli ymmärrettävää, että vaikka kukaan heistä ei ollut asiaan syyllinen, niin valloittajat saattaisivat silti varmuuden vuoksi kostaa teon kaikille läsnäolijoille. Vaihtoehtoina oli jäädä ja luottaa babylonialaisten ymmärtäväisyyteen tai paeta Egyptiin. Kansa kysyi apua profeetta Jeremialta. joka lupasikin auttaa.
Jeremian vastaus oli aika pitkä, mutta hyvin yksiselitteinen: Älkää lähtekö minnekään. Jokainen Egyptiin lähtijä kuolee siellä ja sitä paitsi Babylonia tulee valtaamaan senkin maan. Sen sijaan paikalle jäävillä ei ole mitään hätää.
Minä näen tässä kaikuja Jumalan suunnitelmasta. Jeremia ja muut profeetat olivat ennustaneet kyllä Jerusalemin tuhon, mutta he olivat myös puhuneet siitä, että kansasta jää jäljelle jäännös, josta Herra itse pitää huolta. Ainoa ehto tälle oli vain se, että piti heittäytyä Jumalan huollettavaksi! Oli selvää, että juuri tapahtuneiden kauheuksien valossa tämä ei ollut helppo tehtävä, mutta se oli kuitenkin ainoa toivo.
Jeremian aikaiset juutalaiset olisivat tarvinneet Heprealaiskirjettä ja kehotusta kestävyyteen. Heille Jumalan äänitorvena toimi Jeremia, mutta viesti oli ihan sama: Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu. Meillä ja Heprealaiskirjeen alkuperäisillä vastaanottajilla puhuja on Jeesus.
Tässä luvussa on kyllä paljon sellaista, jota ei ole ihan helppo kuulla ja ottaa vastaan. Puhutaan kurituksesta. Tämä kirjehän todennäköisesti kirjoitettiin vainojen keskellä olleelle seurakunnalle, joten puhe kurituksesta varmaan liittyy siihen. Mutta mikä on Jumalan osuus tässä? En väitä osaavani vastata tähän kysymykseen. Kirjoittaja ei tietenkään tarkoittanut sitä, että kristittyjen vainojen aiheuttaja olisi Jumala. Kyllä vainoajat ovat toisia ihmisiä ja vainon takana on aina viha. Mutta aavistelen, että on paljon parempi ottaa jokainen asia vastaan Jumalalta, koska muut vaihtoehdot ovat huonompia. Jumalan avulla vaikeuksistakin voi koitua edes jotain hyvää.
Marko