Valitusvirret on sen verran synkkää luettavaa, että en jaksanut siitä innostua. Jeremia itkee tuhottua Jerusalemia ja on kirjoittanut tunteensa virren muotoon. Siihen on varmaan muiden samaa surua kokevien helppo yhtyä. ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa” (Room 15:12).
Yhteisöissä on oltava johtajia, jotka on kutsuttu/valittu työhön. Tässä luvussa johtajasta käytetään nimeä vanhin. Ikä lienee yksi kriteeri onnistuneessa tehtävän hoidossa, jossa elämänkokemuksella on tärkeä rooli. Varsinkin elämä Kristuksen kanssa on tärkeä meriitti. Kun on selvinnyt Jeesuksen kanssa myötä- ja vastoinkäymisissä, on todennäköisesti kykenevä muitakin ohjaamaan.
Pietarikin nimittää itseään vanhimmaksi ja Kristuksen kärsimyksen todistajaksi. Hän opettaa, että vanhimman tehtävä oli kaita laumaa (kuin lammaslaumaa), jonka Jumala on hänelle uskonut. Pietari esittää vanhimmat paimenina, joilla on lammaslauma, mutta joiden yläpuolella kuitenkin oli Ylipaimen.
Paimenen hengellinen kypsyys ja luonne ovat ratkaisevia asioita paimenuudessa. Silloin on helpompi asettua palvelijan rooliin eikä etsiä omaa voittoa tai valtaa tehtävässään. Sydämen halusta vapaaehtoisesti laumaansa kaitsevan johtajan oman elämän esimerkki on se asia, joka saa lauman seuraamaan ja kuuntelemaan johtajaa.
Toinen tärkeä asia yhteisön yhteiselämän onnistumiselle on yhteisön jäsenten keskinäinen nöyryys, joka parantaa työilmapiiriä, helpottaa kohtaamisia ja asioiden hoitoa varsinkin ristiriitatilanteissa, joista lisää seuraavassa Pietarin kirjeessä. Tämäkään hyve ei ole itsestäänselvyys, sillä se ei ole sen tekemistä sitä mitä muut haluavat ja/tai alistumista johonkin oman tahdon vastaisesti. Sen sijaan se on sitä jo edellä mainittua palvelevaa asennetta ja osallisuutta yhteisön elämään omilla lahjoillaan ja mahdollisuuksillaan ilman, että tekee niistä numeroa.
Ylipaimenen käden alle nöyrtymiseen tarvitaan usein rohkeutta ja uskoa Jumalan rakastavaan ja armolliseen käteen ja sauvaan. Vaikka teoriassa voi hyvin ymmärtää, miten ihminen on Jumalan luotuna ja lunastettuna hänen omaisuuttaan alusta loppuun saakka, on ihmisen syntisyys ja oman kaikkivaltiuden harha vaikea ohittaa. Kun suostumme armahdettavaksi ja Jeesus saa olla Herra elämässämme, löydämme oman paikkamme ja saamme olla suuremman palveluksessa ja rakkaussuhteessa iankaikkiseen Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen: “Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen” (7). Nöyrtymisestä tuli mieleen myös lapsenkaltaisuus, jonka Jeesus nosti uskovaisten esikuvaksi: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:4). Lapsen nöyryydelle on ominaista, että hän ottaa vastaan vanhempien neuvot sekä rakkauden ja lahjat ajattelematta, onko hän ansainnut niitä. Jumalan lapsina saamme kasvaa luottamuksessa Jumalan huolenpitoon, armoon ja anteeksiantoon.
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kanssamme nyt tulevalla viikolla ja siitä eteenkin päin!
Juha