Yksinäisyys on aikamme epidemia. Ja olla sairas ja yksinäinen, liikuntakyvytön, rajoittaa elämää vielä enemmän. ”Herra, minulla ei ole ketään…” vastasi sairas mies Betesdan lammikolla Jeesuksen kohdattuaan. Hän oli tottunut vuosien aikana siihen, että aina joku toinen parani, siunaus oli tehnyt oharin hänen kohdallaan moneen kertaan. Luvussa kerrotaan, että kun lammikon vesi kuohui, sinne astunut parani. Aina oli joku toinen ehtinyt.
Olikohan mies jäänyt jo tuohon asiaan niin kiinni, ettei uskonut minkään uuden häntä kohtaavan. Nyt hän kuitenkin oli kasvotusten Jeesuksen, parantajansa kanssa. Kaikki muuttui. Hän pystyi kantamaan vuodettaan sen lisäksi, että hän pystyi liikkumaan. Hän kohtasi Jeesuksen uudelleen temppelissä. Jokin oli vetänyt häntä temppeliin. Hän oli hyödyntänyt liikuntakykyään hengellisesti ajatellen kauniisti. Hän sai Jeesukselta syvällisen ohjeen olla tekemättä syntiä. Oletan, että Jeesuksen auktoriteetti teki häneen henkilökohtaisen vaikutuksen.
Jos tuo mies ei olisi kertonut juutalaisille, kuka hänet paransi, olisimmeko jääneet Johanneksen evankeliumissa vaille Jeesuksen opetuksia omasta asemastaan Isän Poikana? Jeesus opettaa kuulijoitaan, että Kirjoituksissa kerrotaan hänestä. Millaisen todistuksen Jeesuksesta löydämme Mooseksen kirjoista, joissa Jeesuksesta on hänen omien sanojensa mukaan kirjoitettu (46). Siinä meille tutkittavaa pitkäksi aikaa.
Pirkko