Ps. 141, Ilm. 10

Ps. 141

Tässä psalmissa rukoillaan, että älä anna minun hairahtua pahaan. Me voimme saada Jumalalta apua kiusauksiin mitä kohtaamme. Jeesuskin kehoittaa Isä meidän-rukouksessa rukoilemaan ”äläkä saata meitä kiusaukseen”. Rukous on abstraktina helppo sanoa, mutta kun olen tilanneessa missä on kiusaus tehdä jotain houkuttelevaa, jonka tiedän olevan omaatuntoa ja Jumalan tahtoa vastaan on rukous paljon hankalampi sanoa. Silloin kun pyydän Jumalalta voimaa oikein toimimiseen, vaikka vastoin sen hetkistä tahtoani, niin huomaan sen tulevan siunaukseksi.

Ilm. 10

Elämme maailmassa joka tuntuu muuttuvan jatkuvasti. Tapamme viestiä, asua ja olla sekä kohtaamamme haasteet ovat muuttuneet  vuosikymmenten ja ihan vuosienkin sisällä. Raamattu kuitenkin kertoo Jumalasta joka pysyy.

Enkeli vannoo Jumalan, joka elää aina ja ikuisesti on luonut maan, meren ja kaiken mitä niissä on nimeen. Jumala on ankkurimme tässä maailmassa ja häneen turvatessamme saamme tulevaisuuteen varmuuden. Se mitä Jumalan nimeen vannotaan on Kun tulee päivä, jolloin seitsemäs enkeli kohottaa torvensa ja puhaltaa, on Jumalan salattu suunnitelma viety päätökseen, sen mukaisesti kuin hän on palvelijoilleen profeetoille ilmoittanut.” Tuon päivän tuleminen ei ole mahdollisuus tai hyvä skenaario, vaan asia mikä tulee väistämättä tapahtumaan jonain hetkenä. Emme tiedä tarkkaa ajankohtaa tai yksityiskohtaista tapahtuma järjestystä, mutta tiedämme mihin päin maailma on menossa. On tulossa sotia, nälänhätiä, pandemioita, luonnonkatastrofeja, pahoja hallitsijoita ja uskonnonvapauden rajoittamista. Evankeliumi kerrotaan kaikille kansoille kielille ja heimoille. Jeesus palaa ja tulee uusi maa ja taivas. Kun kohtaamme pahuutta maailmaassa tiedemme että se ei voi kasvaa loputtumiin ja Jumala panee sen päätökseen määrämänään hetkenään, jonka saapuminen on varmaa. Jumalalla on kaikki hallinnassa. Kun maailma ahdistaa niin pyydän että Jumala voi antaa meille hänen näkökulmansa ja näyttää että kaikki on hallinnassa. 

Elli