Jukka Norvanto nostaa esiin sellaisen mielenkiintoisen seikan että Hesekiel olisi ollut pappissuvun jäsen ja astunut juuri kutsumus näkyä vastaavana vuonna palvelukseen temppeliin, mikäli olisi saanut jäädä Jerusalemiin. Tämä auttaa meitä ymmärtämään miksi temppeli on niin merkittävässä roolissa Hesekielin kirjassa.
Jumala ottaa pappinsa käyttöön, vaikka olosuhteet eivät sitä olisi sallineet. Jumala valmistaa Hesekielin tehtäväänsä, ensimmäiset näyt ovat suunnattu nimenomaan hänelle – eikä ihme, sillä Hesekielin oli tehtävä eriskummallisia asioita välittäessään Jumalan sanaa.
”Minä tulen pian. Autuas se joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat.” (Jae 7)
Mitä enemmän luen Raamattua, sitä enemmän minua puhuttelee se, miten se vahvistaa itse itseään, miten vuosisatojen aikana kirjoitetut kirjat voivatkin osoittaa samaan suuntaan. Johannes näkee tänään elämän puun, puun, joka jäi paratiisiin synnin ja kirouksen myötä. “Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa”. Enää emme joudu pelkäämään sairautta tai kuolemaa. Kaikki synti ja rikkinäisyys on pyyhitty pois. Jumala on täyttänyt aivan alussa antamansa lupauksen ja saattanut lapsensa takaisin yhteyteensä. Yhtä varmasti, kuin tämä ensimmäinen lupaus on täyttynyt, yhtä varmasti saamme odottaa myös Raamatun viimeisen kirjan saavan täyttymyksensä.
En ole koskaan ollut hyvä odottamaan Jeesuksen toista tulemista. Mutta muistin juuri, että en vielä muutama vuosi sitten ollut hyvä odottamaan myöskään joulua! (Se tilanne on korjaantunut.) Ehkä tämäkin on niitä asioita, mitä voimme Raamatun äärellä opetella ja kääntää rukoukseksi.
”Jokainen joka tämän lukee sanokoon ’Tule'” ja ”Jokainen joka on janoissaan tulkoon.”
Jeesus, me tahdomme tänään yhdessä rukoilla, tule. Tule ja täytä sanasi viimeistä kirjainta myöten. Tänään tulemme luoksesi ja pyydämme, anna meille elämän vesi, jotta ymmärtäisimme sanasi, jotta palvelisimme sinua, rukoilisimme sinun tahtosi mukaan. Aamen.
Ada