Hes. 2, Ilm. 21

Hes. 2

Hesekielin kirjan toisessa luvussa (ja Raamatussa monessa kohtaa ylipäätään) joillain sanoin todetaan “kuulkoon tai olkoot kuulematta” ja “he ovat uppiniskaista kansaa”. Minä kuulen tämän ajatusparin niin, että Jumala tekee kaiken mitä tehtävissä on, mutta ihminen voi päättää sulkea korvansa. Seuraavan luvun puolella todetaankin, että muut kansat kyllä kuulisivat Hesekieliä. Myös Jeesus sanoi, että hän olisi kyllä kelvannut naapurikaansoille. Onko Jumala valinnut tietoisesti kansan joka ei häntä kuule ja on poikkeuksellisen kovapäinen, vai onko tämä jotenkin seurausta siitä että he ovat kulkeneet Jumalan johdatuksessa? Vähän niin kuin teinille omat vanhemmat ovat ihan viimeinen neuvonantaja? Vai kertooko Jumala tässäkin meille jotain siitä, että hän voi toimia Kenen kautta tahtoa ja taivuttaa lopulta kaiken palvelemaan täydellisen hyvää suunnitelmaansa? 

Ilm. 21

Tässä jaksossa alkaa ihan kuvaus jossa kerrotaan taivaasta erilaisin vertauskuvin. Esimerkiksi yksi mielenkiintoinen yksityiskohta on uuden Jerusalemin mittasuhteet: se on muuriensa kanssa täydellinen kuutio! Selvästikään tätä ei ole tarkoitettu kirjaimelliseksi kuvaukseksi, vaan se voisi vertautua esimerkiksi ilmestysmajan Kaikkien Pyhimpään, Jumalan läsnäolon kohtaamisen paikkaan, joka niin ikään oli täydellinen kuutio.

Olen lapsena ja vielä nuorena aikuisenakin kokenut taivasahdistusta. Ja se oli aika kurjaa, kun maailman ihanin asia ahdistaa. Luulen sen johtuneen siitä, että koin aivojeni nyrjähtävän aina kun yritin ajatella ikuisuutta. Kun odotin esikoistamme, koin Jumalan puhuvan minulle raskauden kautta: vauva joka elää pimeässä yhdeksän kuukautta on samalla tavalla elossa ja olemassa kuin mekin, mutta ei voi aavistaakaan, mitä elämä todella on. Tuskin meidän tilanteemme on kovin erilainen. Me olemme olemassa, mutta emme voi aavistaakaan, mitä todellinen elämä, elämä Taivaassa tulee olemaan.

Opin myös, että kun vauva syntyy, kestää jopa kuukausia, ennen kuin se ymmärtää olevansa “ulkona” eikä se hahmota, missä se itse alkaa ja missä äiti loppuu. Vastasyntynyt on ikään kuin todella olemassa ja kokonainen nimenomaan äitinsä sylissä. Tiedämme jollain tapaa, miltä tuntuu olla rakastavassa katseessa, olla nähty, olla todella olemassa. Itse koen Isän läsnäolon juuri rakastavan katseen kaltaisena. Uskon, että Taivaassa, kun pääsemme takaisin Isän yhteyteen, olemme viimein täydellisen elossa, olemassa, kokonaisia.

Luulen, että moni voi samaistua siihenkin tunteeseen, kun kokee olevansa irrallinen, toisten ulottumattomissa, ikään kuin ei olisi oikein kunnolla olemassa. Ainoa vaihtoehto, olla täysin erossa Jumalasta, ilman edes niitä rakkauden heijastuksia, joita täällä saamme kokea, se on jotain mitä on samaten vaikea sanoin kuvata. Ilmestyskirja kuvaa sitä tulisena järvenä. Isä tahtoo, että jokainen pääsee hänen läsnäoloonsa, jo tässä elämässä ja Taivaassa viimein tiedämme, miten täydesti ja ihmeellisesti siellä.

Kiitos Jeesus, että kutsut meitä elämään kanssasi tänään ja ikuisesti. Sinä olet tehnyt kaiken valmiiksi, me saamme vain kuulla ja ottaa vastaan. Anna meidän tänäänkin, jo tässä ajassa etsiä parantavaa läsnäoloasi. Aamen.

Ada