Hes. 41, Apt. 10

Hes. 41

Tämä on hyvin tarkkaa kuvausta temppelin rakentamisesta. Rakennus ei kuulosta samalta kuin mitään historiallista temppeliä esittävät piirroskuvat (Salomon temppeli, pakkosiirtolaisuuden jälkeen rakennettu temppeli ja sen tilalle Herodeksen rakennuttama suureellinen temppeli). Luinkin, että Hesekielin kuvaamaa rakennusta ei ole koskaan rakennettu. Se olisi valtava, eli noin 180m x 180m ja se sijaitsisi temppelialueella, joka olisi kooltaan noin 1,8 x 1,8km.

Apt. 10

Evankeliumi laajenee juutalaisen yhteisön ulkopuolelle

Tätä on ilo lukea! Nämä tapahtumat ovat avainasemassa nimenomaan meidän ei-juutalaisten eli ”pakanoiden” kannalta. Jokainen toisto kertomuksessa merkitsee, että siinä on kyse erityisen tärkeästä asiasta. Jumala laskee kankaan taivaasta kolmesti, Pietarille toistetaan ohjetta, Korneliuksen lähettämiä miehiä on kolme. Kolmen todistajan kertoma asia on varma, samoin Jumalan päätös asiasta on varma, kun hän toistaa sen kolmesti. Tämä on tärkeä käännekohta kristinuskon leviämisessä!

Tähän asti juutalaisuudessa, kun epäpuhdas ja puhdas kohtasivat, puhdas saastui. Siihen perustuvat kaikki VT:n puhtaussäännöt. Juutalaisten tuli pysyä puhtaina ja puhdistautua säännösten mukaisesti. Jeesus poikkesi tästä. Hän ei saastunut itse koskettaessaan epäpuhtaita, vaan puhdisti ja paransi ihmisiä kosketuksella. Hän kuitenkin keskittyi juutalaisiin. Jeesus ja opetuslapset olivat juutalaisia, jotka noudattivat Mooseksen lakia. Nyt kuitenkin Pietaria kehotetaan syömään epäpuhtaita eläimiä ja menemään pakanoiden kotiin. Molemmat ovat saastuttavia asioita, joita hän ei itse voinut ajatellakaan tekevänsä. Jumala kuitenkin saa hänet vakuutettua toimimaan niin. Seuraavien tapahtumien avulla meille näytetään, että Jeesus on muuttanut uskon perustan. Jeesuksen kuolema on sovittanut kaiken. Enää ei pidä noudattaa puhtaussäännöksiä, vaan Jeesuksen sovitustyö ja sen vastaan ottaminen puhdistaa jokaisen taustasta riippumatta. Juutalaisten puhtaussäännösten laiminlyönti ei saastuta sitä, joka on Jeesuksen yhteydessä.

”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?”

Pietari oli seurakunnan johtaja, joka ei tehnyt tällaisia valintoja kevyesti. Hänellä oli kuitenkin rohkeus seurata Jumalan esimerkkiä ja johdatusta. Seurakuntaperheeseen liittyi nyt jäseniä, jotka eivät olleet juutalaisia! Kiitos Jumalan, että näin pelastus tuotiin meidänkin ulottuville.

Anna