Hes. 40, Apt. 9

Hes. 40

Tästä Hesekielin luvusta alkava osio tuntui vaikeaselkoiselta ja siksi luin vähän oppineempien ajatuksia Hesekielin kirjasta. Tämä osoittautui yhdeksi vähiten luetuksi Raamatun kirjoista, ja luvut 40-48 ovat David Pawsonin (Raamattu avautuu I) mukaan kirjan vaikeaselkoisimmat. Eipä ihme että tässä hämmentyy!

Apt. 9

Tässä luvussa Jumalan voima näkyy todella vahvasti ja konkreettisesti. Kuin lukisi dekkaria. On yllättäviä juonenkäänteitä ja tiukkoja tilanteita. Ilo lukea ja uppoutua tapahtumiin.

Haluan nostaa esille erityisesti kaksi hankilöä meille esikuviksi. Ananiaksen ja Barnabaan.  Minua puhutteli se, mitä Ananias ensimmäisenä sanoi Saulille: ”Veljeni Saul!”. Ananias lähti vastahakoisesti, mutta ei jäänyt puolitiehen, vaan oli valmis hyväksymään Saulin kokonaan. Barnabas puolestaan oli Jerusalemissa ensimmäinen, joka otti Paavalin vastaan Jeesuksen seuraajana, veljenään. Pistää miettimään omaa elämää. Olenko niin lähellä Herraa, että kuulen hänen äänensä ja osaan tunnistaa uudenkin Jeesuksen seuraajan? Entä toivotanko hänet sellaisenaan tervetulleeksi ja tutustutan muihin seurakunnassa?

Lisähuomio: Olisi ollut mielenkiintoista nähdä millaiset suomujen kaltaiset irtosivat Saulin silmistä, kun Ananias rukoili. Minkähän laiset sameat piilolinssit Jumala oli hänen silmiinsä kiinnittänyt…

Kääntymisensä jälkeen Saul aloitti nopeasti kutsumustyön. ”Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.” Saul joutui ongelmiin ensin Damaskoksessa, sitten Jerusalemissa. Minusta jae 31, jossa kuvataan tilannetta Saulin lähdettyä muualle, on sekä hämmentävä että vähän hauskakin: ”Niin oli nyt seurakunnalla koko Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa rauha; ja se rakentui ja vaelsi Herran pelossa ja lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta.” Kaikella on aikansa ja paikkansa. Saulista tuli todella Herran ”valittu ase”, niin että siellä missä hän vaikutti, oli usein myös konflikteja. Uskon, että Jumala nimenomaan johdatti Saulia (myöhemmin Paavalia) paikoille, joissa oli sen aika.

Pietarin toiminta on kuin toisinto Jeesuksen toiminnasta. Halvaantunut nousee ja ottaa vuoteensa, monet kääntyvät Herran seuraajiksi ja Tabitan herättäminen muistuttaa sitä, kuinka Jeesus herätti tytön kuolleista. Jeesus oli antanut seuraajilleen vallan ja voiman!

Anna