“Jeesus huomasi sen ja sanoi: »Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: Jeesus sanoi heille: »Ettekö te vieläkään käsitä?»” Mark.8:17-18, 21 Opetuslapset näkivät suuria ihmeitä, mutta eivät vieläkään käsittäneet. Taas Jeesus ihmetteli opetuslasten epäuskoa. Nyt, kun luen taas opetuslasten paatuneesta sydämestä niin mieleeni tulee omat hetkeni, kun en ole luottanut Jumalan. Miksi huolehdin turhaa monista asioista, kun voisin yksinkertaisesti luovuttaa asiat taivaallisen Isän käsiin ja luottaa, että ohjaa asioita, elämääni. Olen hänen lapsensa, niin eikö hän pitäisi minusta huolta. Onko hän koskaan jättänyt minua pulaan? Ei ole. Epätoivon hetkissä sydän voi paatua, niin etten muista Jumalan hyviä tekoja minua kohtaan. Jeesus kysyy aina ettekö muista? Vaikka elämässä on epätoivon hetkiä ja kaikki näyttää mustalta, niin silloinkin hän on vierellämme. Hän on pimeydessäkin kanssamme. Pimeyttä voi olla, ahdistusta, epätoivon hetkiä, surua, mutta kaiken keskellä on kuitenkin toivoa, luottamusta. Tuntuu, että suurimman pimeyden hetkillä toivo on vahvinta, usko tuntuu silloin vielä konkreettisemmalta. Voin luottaa siihen, että Isä on kanssani. Onneksi on myös ilon hetkiä. Uskoa vahvistavia asioita. Hän muistuttaa aina hyvistä teoistaan, armostaan, ihmeistään ja vahvistaa uskoamme, silloinkin kun toivottomuus valtaa mielen.
Mika