Israelilaiset elivät hyvin yltäkylläistä aikaa ja olettivat virheellisesti sen olevan merkki Jumalan suosiosta. (Moderniin korvaan tarttuivat tietysti sanat “sohvannurkka” ja “kesä- ja talviasunnot”, erityisesti kun nytkin luen Raamattuani sohvan nurkassa). Vastaavasti tuohon aikaan ajateltiin, että huono-osallisuus oli merkki siitä, että ihminen oli omalla toiminnallaan saanut osakseen Jumalan rangaistuksen – vaikka heillä on toki ollut käytössään viisauskirjallisuus, jossa tämä ajatus kyseenalaistetaan. Tämä taitaa kuitenkin olla jossain määrin yleisinhimillinen ajatusvääristymä, joka on meillekin tuttu. Jos huono-osainen tai -onninen on itse ansainnut tai jollain tavalla aiheuttanut oman kohtalonsa, olen itse turvassa! Kun vain teen parhaani ja pidän oman tonttini puhtaana, kaikki sujuu mallikkaasti, eikös? On pelottavaa katsoa kärsivää ihmistä ja ajatella, että tuo voisin yhtä hyvin olla minä.
Jumala haluaa että olemme niiden puolella, joille on jaettu huonot kortit. Hauraiden ihmisryhmien oikeudenmukainen kohtelu on keskeinen teema, josta profeetat muistuttavat Israelia ja Juudaa toistuvasti. Köyhiä saatettiin välillä muistaa näön vuoksi, mutta siitä on pitkä matka siihen, että arvostetaan ja kohdellaan haavoittuvia ihmisiä hyvin myös silloin, kun ei ole muita näkemässä kuin Jumala.
Tänään Aamoksen kirjan teksti herätti minut pohtimaan, keitä ovat meidän ajassamme, meidän vaikutuspiirissämme ne haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset. Luulen, että monien kanssa näen maailman ja elämänarvot aika eri tavalla. Voinko silti nähdä Jumalan luomistyön, hänelle rakkaan ihmisen?
Eilen Roomalaiskirje muistutti meitä Jumalan ihmeellisistä teoista: Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä (jae 8). Tänään puhutaan siitä, mitä hienoja seurauksia sillä on, kun pääsemme kasteessa tästä osallisiksi! “Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia” (jakeet 13 ja 14).
Tämän todeksi eläminen onkin paljon mutkikkaampi juttu. Sen tuomaa jännitettä varmasti jokainen ajoittain pohtii ja aiheesta on onneksi paljon hyvää opetusta. Itselleni nousee nykyisin tästä aiheesta aina päällimmäiseksi kaksi ajatusta, joista ensimmäinen on ilo: en kamppaile tässä elämässä yksin. Kun olen umpikujassa, jumissa satuttavissa toimintatavoissa tai ajatuksissa, kun ymmärrän, etten osaa tai halua toimia oikein, tiedän, etten ole tuomittu jäämään oman rikkinäisyyteni vangiksi. Sillä toinen ajatus on tämä: voin kaiken riittämättömyyteni ja kaikki taisteluni kääntää rukoukseksi. Saan rukoilla rakkautta ihmissuhteisiin, rukoilla viisautta, rukoilla, että Jumala antaisi minun nähdä asiat niin kuin hän ne näkee. Jumala, joka näkee riittämättömyytemme ei järkyty kun kompuroimme ja epäonnistumme, vaan kulkee rinnallamme ja tekee kärsivällisesti työtä meissä.
Jeesus, kiitos, että olet siirtänyt meidät synnin ja lain alta armon alle, tehnyt meidät jälleen Jumalan lapsiksi. Tuomme tänään käsiisi kaiken sen, missä olemme tänään riittämättömiä. Tuomme ne haavoittuvat ihmiset, joita emme osaa rakastaa. Herätä meidät näkemään sinun silmilläsi. Tee työtäsi meissä, ota meidät käyttöösi.
Ada