Joona on niitä harvoja profeettoja Vanhassa Testamentissa, jonka sanomaa oikeasti toteltiin. Hänen viestinsä ei ainakaan minulle avaudu, sillä se on vain yksiviivainen tuomion julistus. Mutta näköjään se soitti kuulijoiden mielissä joitakin kelloja, koska he tiesivät, miten siihen kannattaa reagoida. Asiaa korostetaan sillä, että meille kerrotaan mittasuhteista. Niinive oli nimittäin hyvin suuri kaupunki. Joonalla olisi mennyt kolme päivää kulkea se päästä päähän. Hän oli kuitenkin vasta aloittanut ensimmäisen päivämatkansa, kun kansa jo uskoi Jumalaan.
Mitä tämä sitten kertoo meille? Minulle se korostaa sitä, kuinka turhaa Joonan pelko oli ollut. Hän oli varmaan paennut siksi, että pelkäsi niiniveläisten reaktiota. Kyllähän etukäteen ajateltuna tuollaisen sanoman julistaminen pakanakaupungissa on todella epämiellyttävää ja vaarallistakin. Nyt kansa oli kuitenkin valmis ottamaan sanoman vastaan ja reagoi siihen heti. Tämä johtaa helposti ajatukset Jeesuksen kylväjävertaukseen. Kun Jumala valmistelee maaperän, niin toivottomaltakin näyttävä pelto voi osoittautua hedelmälliseksi.
Roomalaiskirjeen viimeinen luku on tavallaan epätodennäköinen aarreaitta. Pinnalta katsoenhan siinä on vain Paavalin terveisiä Roomassa asuville tuttavilleen. Mutta sanavalinnoista ja toivotuksen kohteista saa paljon tietoa ensimmäisten kristittyjen elämästä. Viime kerralla pohdiskelin sitä, kuinka alkuseurakunnassa jokainen nähtiin omana yksilönään. Tämä koski myös tämän kirjeen kirjuria, joka laittoi tekstin joukkoon oman tervehdyksensä:
Terveisiä myös minulta, uskonveljeltänne Tertiukselta, joka olen sanelun mukaan kirjoittanut tämän kirjeen.
Tuo nimi ”Tertius” on latinaa ja tarkoittaa sanatarkasti käännettynä ”kolmas”. Se oli tyypillinen orjalle annettu nimi ja korostetun persoonaton. Tuskin kukaan nykyään nimeäisi lapsiaan sanoilla ”ensimmäinen”, ”toinen” ja ”kolmas”. Eikä noin tietenkään tehty antiikin aikanakaan, mutta orjia ei oikeastaan pidetty persoonina. He olivat omaisuutta. Tosin Tertiuksen tapauksessa arvokasta omaisuutta, koska hän osasi kirjoittaa ja oli sen vuoksi hyödyllinen. Orjien arvo tosiaan määräytyi yksinomaan heidän hyödyllisyytensä mukaan, itsessään heitä ei pidetty tärkeinä. Nyt tässä meillä on kuitenkin Tertius, joka on siis epäilemättä jonkun orja. Tähän mennessä hän ei ole ollut mitään, vain pelkkä numero. Nyt hän kuitenkin viittaa itseensä uskonveljenä. Hän on siis samanarvoinen kuin muutkin ja Paavalin mielestä on ilman muuta hyväksyttävää, että hän kirjoittaa tekstin joukkoon myös omat terveisensä. Heti hänen jälkeensä terveisiä lähettää Gaius ja Erastos. Gaius oli ilmeisesti varakas, koska seurakunta kokoontui hänen kodissaan. Erastos oli peräti kaupungin varastonhoitaja. Kaikki he olivat osa samaa seurakuntaa. Tämä on minusta hyvin puhuttelevaa.
Marko