Hab. 1, 1. Kor. 12

Hab. 1

Miksi Jumala vaikenee? ”Miksi annat minun nähdä vääryyden tekoja, kuinka kauan annat pahuuden vallita?” (3). Habakuk ei voi ymmärtää, miksi Jumala sallii asioiden mennä, niin kuin ne näyttävät menevän.  Hän näkee vääryyden voittavan ja väkivallan hallitsevan. Hän kokee, ettei oikeus toteudu koskaan (4) ja kuitenkin kansan pitäisi olla Jumalan kansaa.

Miksi kysymykset ovat varmaan tuttuja jokaiselle meistä. Joskus se voi olla vain sisäinen huokaisu ja toisinaan myös julkisesti esille tuotu. Vaikka Jumalaa on vaikea (mahdoton) selittää, voi häntä Habakukin tavoin lähestyä ja pyytää apua.  Usein täytynee vain tyytyä uskossa siihen sanaan,  mitä hän on meille itsestään ilmoittanut ja niihin lupauksiin, joita löydämme Raamatusta. Löytyyhän sieltä myös vastauksia!

1. Kor. 12

Paavalin aikana Korintin kaupunki oli tunnettu moraalisesta hillittömyydestä ja siveettömyydestä. Kaupungissa oli runsaasti sekä rahamiehiä että köyhää kansaa. Lisäksi satamakaupunkiin löysivät tiensä myös monet uudet uskonnolliset aatteet. Nämä kaikki näkyivät myös seurakunnan elämässä Paavalin johtaessa ihmisiä uuteen elämään evankeliumin ja Jumalan tuntemisen kautta.

Luvuissa 11-14 Paavali käsittelee ongelmia, joita tapahtui seurakunnan viikottaisissa kokoontumisissa.  “…yhteiset kokoontumiset ovat teille pikemmin vahingoksi kuin hyödyksi” (1. Kor. 11:17). Ongelmat vaikeuttivat opetusta ja etenkin vierailijoiden mahdollisuuksia kuulla ja ymmärtää evankeliumin sanomaa.

Tässä luvussa opetuksessaan Pyhän Hengen lahjoista Paavalin tarkoituksena oli saada korinttilaiset näkemään, että vaikka lahjat ovat erilaisia, ne ovat kaikki peräisin Jumalalta ja annettu seurakunnan parhaaksi. Mitään niistä ei kannata torjua eikä mitään niistä asettaa toisiaan vastaan. “Hän antaa hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi” (7). “Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo” (11). 

Paavali haluaa korostaa armolahjojen yhteisöllisyyttä havainnollistamalla sitä kuvaamalla ihmisruumista. Seurakunta on Kristuksen ruumiina samanlainen kuin ihmisruumis, jossa eri jäsenet muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Pyhä Henki jakaa seurakuntalaisille erilaisia armolahjoja, joka on  rikkautta ja välttämätöntä, sillä seurakunta tarvitsee erilaisia jäseniään ja heidän erilaisia kykyjään.

Minun oma polkuni Jumalan tuntemisessa on ollut pitkä ja monipuolinen. Lapsuuden kodin perintönä tunsin Taivaan Isän. Opiskeluaikana sain kohdata Jeesuksen, ja Kohtaamispaikassa on Pyhä Henki tullut tutummaksi. On hienoa, että voimme oppia ja iloita yhdessä näistä Pyhän Hengen lahjoista KohtaamisPaikan tapaamisissa. Lisäksi pyydämme niitä lisää ja saamme myös yhdessä harjoitella ja harjoittaa lahjojen käyttöä. “Tule Pyhä Henki!”  

Juha