Usein Jumalan vastaus tulee, kun malttaa odottaa ja pysähtyä kuuntelemaan. ”Minä seison vartiopaikallani , asetun tähystämään saadakseni tietää, mitä Herra puhuu minulle, mitä hän vastaa valituksiini” (1).
Vastaus olikin aika ihmeellinen, joka KR 1933/1938 käännöksen mukaan näyttää aika tutulta uskonvanhurskaudelta, ”mutta vanhurskas on elävä uskostansa” (4). Yksin usko riittää siihen, että kelpaa Jumalalle. Uusi käännös tuo mukaan toisenlaisen sävyn: ”Vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena”.
Habakuk innostuu myös voivottelemaan useaan otteeseen. Keskelle näitä valittelevia voi-huutoja tulee yllättäen lupaus uudesta aikakaudesta. ”Maa on oleva täynnä Herran voiman tuntemista, niin kuin meri on vettä tulvillaan (14).
Paavali ymmärsi, että perimmäinen syy Korintin seurakunnan ongelmiin oli keskinäisen rakkauden puute. Armolahjoja oli saatu seurakuntaan paljon, mutta Hengen hedelmät olivat vielä kypsymättömiä. Syntyi kilpailevia puolueita ja keskinäistä riitelyä monista asioista. Ilman rakkautta myöskään armolahjat eivät rakenna seurakuntaa, vaan hajottavat sitä.
Muistan joltain aviopariluennolta, miten kreikan kielessä oli monta eri sanaa rakkaudesta. Eros tarkoittaa intohimoa ja seksuaalista halua. Philia luo kiintymystä ja ystävyyttä. Storge on perheenjäsenten välinen rakkaus. Agape merkitsee täydellistä ja jalointa rakkautta. Se hyväksyy, suojelee ja antaa tilaa. Se on Jumalan rakkautta, joka on aloitteellista, aktiivista, uhrautuvaa ja kohteensa arvokkaaksi tekevää.
Kun luen tätä lukua, niin rakkaudesta puhuttaessa kyseessä näyttäisi olevan agape-rakkaus. Lähimmäisenrakkaus kuuluu siis agape-rakkauden piiriin. Jeesus Kristus ei ole vain tämän rakkauden esimerkki, vaan myös sen lähde.
All you need is Agape!
Juha