Habakuk virittää ylistyksen Jumalan puoleen. Kun hän ihmettelee psalmissaan Jumalan suuruutta yli kaiken, ja Jumalan halua pelastaa kansansa, muuttuu pelko ja epätoivo toiseksi. Hänen riemunsa on siinä, millainen Jumala on! Se antaa iloa ja voimaa elää!
”Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa. Herra on minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille” (18-19).
Paavali menee heti tärkeään asiaan ja kehottaa pyrkimään rakkauteen ja tavoittelemaan henkilahjoja. “Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseen” (12). Ennen KohtaamisPaikkaa olivat armolahjat minulle vähän vieraita ja vaikeita asioita ymmärtää. Yleisesti ottaen niitä jotenkin pelättiin ja pidettiin ehkä huonojen kokemuksen perusteella liian hurmoshenkisinä. “Jumala ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala” oli hyvä tekosyy kieltäytyä oppimasta lisää armolahjoista. Näin oli korintissakin päässyt tapahtumaan kielillä puhumisen kanssa (19). Tätä Paavali tosin pitää armolahjojen väärinkäyttönä, sillä toisten opettamisen kannalta on tärkeää puhua selkokieltä.
Nyt kokemukseni profetoimisesta on muuttunut opetuksen ja harjoittelun myötä. Kun seurakunnan kokouksissa rukoilemme toinen toistemme puolesta vaikka pareittain, niin se tapahtuu yleensä johdetusti, vapaaehtoisesti ja rauhallisesti. Jumala toimii monella tavalla. Silloin saattaa tulla mieleen esimerkiksi tiedon sanoja jostain asiasta, kuva, jae tai vaikkapa joku laulu, jonka joku voi omistaa itselleen rakennukseksi, kehotukseksi tai lohdutukseksi.
Nämä kohtaamiset toinen toistemme ja yhdessä ylistyksen ja opetuksen kanssa antavat toivottavasti monelle uudelle tulijalle (ulkopuoliselle) sellaisen kokemuksen, että “Jumala on todella teidän keskuudessanne”(25). “Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä”(39-40).
Aamen ja halleluja!
Juha