Sef. 1, 1. Kor. 15

Sef. 1

1. Kor. 15

Se, miksi kysymys ylösnousemuksesta oli ongelma korinttilaisille uskoville, johtui kreikkalaisesta inhimillisestä ajattelusta. Kreikkalaisuudessa ajateltiin, että ruumiillisuus kuului vain ajalliseen elämään, mutta ihmisen sielu oli ikuinen ja kuolematon.  Jeesuksen ylösnousemus oli ruumiillinen ja hän ilmestyi fyysisenä, osin toisenlaisena olemuksena opetuslapsille ja yli 500 miehelle ja monille naisille. Paavali piti Kristuksen ylösnousemusta erottamattomana osana julistamaansa evankeliumia. Jos tästä ei pidetä kiinni on uskomme turhaa ja “olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä”. 

Huomioni kiinnittyi erityisesti armon jakeeseen 10, jossa sana armo mainitaan kolme kertaa. Armo saa ihmeitä aikaan! Paavali kohtasi Jeesuksen erityisellä tavalla Damaskon tiellä, minkä seurauksena hän kääntyi vainoajasta Kristuksen seuraajaksi. Entisen elämänsä takia Paavali piti itseään vähäisimpänä apostolina ja koki itsensä halpa-arvoisena. Mutta Jumalan armo oli häntä kasvattanut ja muuttanut hänet toimimaan innokkaasti Jumalan “valittuna aseena”. Hän sai uuden ja niin syvän merkityksen elämäänsä, että hän oli valmis myös kärsimään evankeliumin tähden. 

Paavali oli ymmärtänyt hyvin tosiasiat itsestään ja Jumalasta. Hän oli pieni, mutta Jumala oli suuri. Kaikkivaltiaassa Jeesuksessa hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi elämäänsä, kuten hän itse totesi, että “en enää minä, vaan Kristus elää minussa”(Gal. 2:20). 

Vaalikaamme mekin Kristusta meissä ja altistakaamme itsemme armo- ja arvokokemuksille. “Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon” (Joh. 7:37). Kun sitten laitamme hyvän kiertämään Jumalan armon voimaannuttamana, niin tämän luvun viimeinen jae lupauksineen on meille kuin etuoikeus, jossa saadaan olla mukana! Eläkäämme evankeliumin arvon ja armon mukaisesti!

Juha