Kun Jeesus pyytää meitä seuraamaan häntä niin meillä on usein erilaisia selityksiä miksi nyt ei ole sopiva aika. Mietin hetkiä, jolloin Jeesus on pyytänyt minua seuraamaan häntä, tekemään, sanomaan asioita toisille ihmisille, rakkauden tekoja tai olemaan vain läsnä ja pysähtyä kuuntelemaan toista. Minulla on ollut tärkeämpää tekemistä. Olen kuullut kehotuksen sanoja, mutta itse olen mieluummin tehnyt muuta. En ole kuunnellut Jeesuksen ääntä, usein hiljaisia kehotuksen sanoja. Olen ehkä pelännyt omaa mainettani, pelännyt naurunalaiseksi joutumista. Toisinaan olen pelännyt ihmisen loukkaantuvan. Toisinaan olen ollut vain kiinnostuneempi omasta itsestä tai tarpeista kuin toisesta. Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa omalle itselle jatkuvaa kuolemista, elämän kadottamista, sellaisen jota minä pitäisin elämänä tai itselle tärkeänä. Jeesuksen seuraamisessa löytää kuitenkin elämän, todellisen rikkaan elämän, pelastuksen. Jeesuksen seuraaminen ei ole laskelmoitua hyvien tekojen ansaitsemista eikä lähimmäisten hyväksikäyttämistä oman asemansa varjolla. Jeesusta ei voi seurata saadakseen jonkun arvoaseman, hänen seuraamisessaan pitää kuolla itselle joka päivä, kantaa joka päivä ristinsä. Hänen seuraamisessaan ei voi katsoa taakseen ja pohtia mitä on menettänyt.
Paavali toteaa olleensa menestynyt, arvostettu yhteiskunnassaan, hän kuitenkin piti kaiken sen roskana Kristuksen tuntemisen rinnalla. Jumalan valtakunnassa on arvostettua se, mitä minä pidän vähäpätöisenä, arvottomana. Jumalan valtakunnassa ovat ne, jotka eivät ole mitään tämän maailman edessä. Paavali pyytää muistelemaan, mitä olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.” 1 kor.1:26-29 Jeesus vastaa ihmiselle, joka sanoo seuraavansa häntä minne ikinä hän menee: »Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.» Itselle kuoleminen on omalle viisaudelle kuolemista, hänen seuraamisensa tarkoittaa joka päivä ristin ottamista. Jumalan viisaus on ristin sanoma. Ristillä kuoleminen oli halveksituin, häpeällisin rikollisen kuolema, siinä on kuitenkin voima pelastukseen. Jeesuksen monet seuraajat eivät olleet arvostettuja yhteiskunnan jäseniä. Heidän kauttaan sanoma levisi ja leviää tänäänkin erityisesti yhteiskunnan heikompiosaisten keskuudessa ja maissa, joissa on köyhyyttä, siellä missä on kurjuutta Kristus pääsee loistamaan valoaan. Jeesus kutsuu tänäänkin seuraamaan häntä köyhänä, nöyränä, halveksittua ristiä kantaen minne ikinä hän meitä kutsuukin. Hänen viisauteen turvautuen.
Mika