Kovin on tämä luku tiivistä tekstiä kommentoitavaksi. Ajatukseni tarttui jakeeseen 11: ”Hän, joka pyhittää ja ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Siksi hän ei häpeä kutsua heitä veljikseen.” (Se on sisaruksikseen, kuulemma kreikasta voisi näinkin kääntää).
Jumalan lapseus on Jeesuksen tähden asemamme suhteessa Isään Jumalaan. Meidän ei tarvitse olla tömäköitä Jumalan aikuisia, jotka kyllä osaavat ja tietävät ja aina selviytyvät vahvan aikuisuutensa kokemuksen varmuudella ja ehkä hiukan tekoälyilemällä. Jumalan lapsi saa kysyä Isältä, että mitäs nyt tehdään, miten toimin tai olen. Jumalan lapsi saa ihan ilman kohteliaita sanakäänteitä tai lahjuksia pyytää apua Isältä.
Isäni, Jumalani, auta tänään kaikessa, missä tarvitsen ja johdata, näytä apusi selkeästi.
Pirkko