Tämän kolmannen luvun loppuosassa heijastunee kutsu elävän Jumalan puoleen ja nöyrtymiseen hänen omakseen. Epäuskolla jakeessa 19 ymmärrän tarkoitettavan ihan kokonaan uskosta osattomuutta. Epäuskoisten tilannetta verrataan erämaavaelluksen aikana kapinoineisiin, sydämen paatumuksessa eläneisiin kansalaisiin. Kaikkihan eivät suostuneet katsomaan käärmeen pureman saatuaan pronssiseen käärmeeseen (outo pelastusmenetelmähän se toki oli). Jos nöyrtyi katsomaan, pelastui ja jäi henkiin.
Minulla on (joidenkin mielestä) harhaoppinen käsitys, että Jumalan puolelta uskovan asema pitää. Pyhän Hengen sinettiä minusta ei kukaan irrota sillä perusteella, miten mokailen tai uhoan elämässäni Jumalan lapsena. Kun en omilla teoilla ole pelastusta ansainnut, en sitä myöskään voi omilla teoilla menettää. Voin kyllä valintojeni kautta menettää siunauksia, levon ja rauhan ja yleensä ensimmäinen menetettävä asia on ilo. Uskon silti, että viimeisellä portilla ollessani minun sieluni tunnistetaan merkityksi Pyhän Hengen sinetillä riippumatta minun ”lihastani”.
Tässä uskossa tänään, tämän päivän häilyvien tunteiden ja asioiden kanssa turvallisesti Jumalan lapsena.
Pirkko