Vanhan testamentin luvusta ei edelleenkään irtoa mitään 🙂
Uuden testamentin luku täynnä asiaa. Oikeastaan runsaudenpula mitä kommentoisi.
Muutama päivä sitten kirjoitin ajan antamisesta. Tämän päivän luvussa kirjoitetaan kärsivällisyydestä. Siihen laitetaan mukaan myös vastoinkäymiset.
Ajan antamiseen kuuluu kärsivällisyys ja vastoinkäymiset. Uskovina länsimaissa elämme hyvin hankalaa aikakautta. Ei mikään ihme että moni on luovuttanut Jeesuksesta kertomisen suhteen. Vaikka oma suhde Jeesukseen ja uskoon olisikin vahva, niin tämän ajan vastoinkäymiset ajavat piiloutumaan.
Nuorten lisääntynyt kiinnostus Jeesuksesta ilahduttaa ja motivoi. Nyt olisi työikäisten ja eläkeläisten aika tulla piilosta ja antaa aikaa Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamiseksi.
Helpommin sanottu kuin tehty. Itse olen tässä harjoitellut piilosta tuloa kertomalla uskostani työyhteisölle sekä yksittäisille työkavereille. Aika kömpelöllä tavalla mutta siitä seuranneet reaktiot ja keskustelut ovat yllättäneet positiivisesti. Eihän tämä nyt paljoa ole yksittäisinä tapahtumina ole mutta prosentuaalisesti hurjasti enemmän kuin aiempina vuosina 🙂
–Tomppa
