Minusta on hauskaa, että Mooses joutui toppuuttelemaan kansaa, koska se antoi enemmän kuin oli tarve (jae 6). Antaminen on yksi Jumalan valtakunnan ydinarvoista. Opeta Jeesus meitä Jumalan valtakunnan kansalaisia tästä lisää!
Olin muutama vuosi sitten nyt jo edesmenneen evankelista Elina Heinosen luona kahvilla. Hän kertoi: ”En ole avoin ihminen – olen aivan levällään.” Se oli evankelistana hänen tapansa olla ja tavoittaa ihmisiä. Levällään olo teki hänestä lähestyttävän ja samaistuttavan. Hän oli avoin myös tekemistään synneistä. Se auttoi muitakin tunnistamaan ja tunnustamaan syntinsä.
”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1. Joh. 1:7)
Ehkä meidän kaikkien kutsu ei ole olla julkisesti levällään elämämme kanssa. Kaikkien kutsu on kuitenkin olla Jumalan suuntaan levällään – vaeltaa valossa. Sillon Jumalan armon suihku on koko ajan elämämme päällä ja puhdistaa meitä. Tämä on edellytyksenä Pyhän Hengen täyteiselle elämälle.
Onko sinulla joku synti, jonka kanssa voisit tulla valoon?
”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte.” (Jaak. 5:16)
Topi
