Psalmi on kirjoitettu hetkellä, jolloin Daavid joutui pakenemaan henkensä edestä omaa poikaansa Absalomia. Hänen oma perheenjäsenensä halusi tappaa hänet. Kaiken pelon ja ahdistuksen keskellä hän pyytää Jumalaa avuksi ja osoittaa uskonsa Jumalan suojeluun. Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta.
Usko on annettu meille, mutta Juuda kehottaa kirjeessään taistelemaan sen puolesta. Usko on lahja, jonka saamme omistaa. Uskoa kuitenkin koetellaan monella tavalla. Erilaiset tapahtumat elämässä voivat tuoda uskon kriisin. Toisten ihmisten, erityisesti uskomme jakavat ihmiset, voivat käyttäytymisellään aiheuttaa uskon kriisin. Juuda kohdistaa kirjeensä seurakunnalle, jonka joukkoon oli liittynyt Jumalan armon riettaudeksi kääntäviä ihmisiä sekä Jeesuksen kieltäjiä. Heistä jotkut ovat päässeet jopa opettajan asemaan. He huolehtivat vain itsestään, he puhuvat suuria, mutta tavoittelevat vain omaa etuaan. Ehtoollisella, joka tuohon aikaan oli myös yhteinen ruokailu, he ylensyövät ruokia, eivätkä piittaa toisista. He uneksivat etteivät olisi itse tuomion alaisia, herjaavat henkivaltoja ja halveksivat Jeesusta.
Kuvailtuaan mitä nuo seurakuntaan ujuttautuneet ihmiset tekevät Juuda kehottaa pitämään kiinni uskosta. Keskittykää edelleen oman uskonne vahvistamiseen turvauten Pyhän Hengen voimaan. Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa Jeesuksen tulemista, ikuista elämää. Armahtakaa uskon kriisissä olevia, tarkkoittaako tämä Jumalan armon ja sen pysyvyyden osoittamista. Ihmisiä tulisi kohdella eri tavoin, toisinaan säälin osoittaminen voi johtaa toisen pelastumiseen ja toisinaan voimakas, tulesta tempaamisen tapa voi pelastaa ihmisen. Tulesta tempaaminen voisi tarkoittaa tietynlaista ihmisen herättelyä ja ajattelutavan haastamista. Toisen välttely säälien on taas sitä ettei lähde mukaan toisen ajattelutapaan tai tapaan käyttäytyä. Miten lohdullista on sanat: Jumalalalla on voima varjella meidät lankeamasta. Kaiken synnin ja kauheuden keskellä hän asettaa meidät tahrattomina kirkkautensa eteen, vailla mitään tahraa. Meidän ei tarvitse itse puhdistaa itseämme synnistä teoillamme, vaan teon on tehnyt Jeesus Kristus kuolemallaan. Hänen on kirkkaus, voima ja valta.
Mika
