Varmuus siitä, että Jumala kuulee minua on lohduttavaa, vaikka välillä on tilanteita, jolloin kokemusta kuulemisesta ei ole. Joskus ahdistus, epätoivo voi olla niin suuri ettei näe poispääsyä siitä. Silloin, kun epätoivo on syvimmillään, silloin kun ihminen ei pääse edes sängystä ylös, ei välttämättä näe eikä kuule mitään. Jos vain on sen verran voimia, että pystyy hetkeksi edes huokaisemaan: Herra auta minua, niin Jumala kuulee sen. Vaikka ei pystyisikään niin olen Jumalan lapsi. Turtumuksen syövereissä, epätoivon keskellä, olen Jumalan lapsi. Silloinkin jos mietin miten voisin päästä täältä pois, niin olen Jumalan lapsi. Jumala ei hylkää lapsiaan. Psalmeissa on paljon epätoivoin huokauksia, ahdistuksesta kumpuavaa turtumusta, mutta myös paljon lohduttavaa toivoa. Tätä toivoa voin levittää ympärilleni, ihmisiin, joilla ei ole toivoa.
Jumala on ilmoittanut ilmestyskirjassa mitä on pian tapahtuva. Onnellisia ne, jotka lukevat sitä ja ottavat sydämeensä sen, mitä on kirjoitettu. Aluksi toivotetaan armoa ja rauhaa Jeesukselta. Häneltä, joka on noussut kuolleista, on maailman kuninkaiden hallitsija. Hän rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistä. Tässä on hyvä lähtökohta lukea ilmestyskirjaa ja rukoilla, että ymmärtäisi sitä. Siinä paljon asioita, jotka eivät ole avautuneet minulle, mutta paljon lohduttavia asioita. Kaikki on Jumalan kädessä. Jeesus on kaiken alku ja kaiken loppu. Sillä välillä tapahtuu ja on tapahtunut paljon asioita. Mikä on se ajanjakso on ollut, jonka alku on ollut ja milloin ajankohta päättyy? Sitä en tiedä. Jeesuksen viimeiset sanat opetuslapsille olivat: teidän “Hän vastasi: »Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.»” Apt. 1:7-8
Opetuslasten tuli keskittyä todistamiseen Pyhän Hengen voimalla. Aluksi heidän piti odottaa ja sitten lähteä liikkeelle. Johannekselle annettu ilmestys on ollut kuitenkin tärkeä, erityisesti itseä puhuttelee siinä Jumalan aikataulu kaikelle, vaikka itse en sitä tiedä. Jeesus ilmestyi Johannekselle erilaisena kuin maanpäällä ollessaan. Johannes näkee kirkastetun Jeesuksen. Nähdessään Jeesuksen Johannes vaipuu hönen jalkoihinsa kuin kuollut. Jeesus lausuu samat kuin viimeisellä aterialla, älä pelkää. Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen. Hän kulkee seurakuntansa keskellä ja puhuu seurakunnalleen rohkaiseva ja uskoa vahvistavia sanoja. Jeesus Kristus on luotettava todistaja. Hän on esikoisena noussut kuolleista ja on maailman kuninkaiden hallitsija! Hänelle, joka rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme. Hänelle kunnia ja ylistys. Johanneksen ilmestys 1:5
Mika
