Pinnalta katsoen tämä on taas yksi avunhuutopsalmi, mutta yritin tutkia sitä, mikä siinä on omaleimaista. Esiin nousi seuraava lause:
Johanneksen saarnasta jää tässä vähän epämääräinen kuva. Hän puhuu taivasten valtakunnasta ja parannuksesta, mutta yksityiskohdista ei puhuta mitään. Jos kurkistamme Luukkaan evankeliumista, niin saamme selville, että sanoma liittyi vaatimattomaan elämään, omastaan jakamiseen ja lähimmäisistä huolehtimiseen. Minusta tuntuu, että Jeesuksen opetuksiin verrattuna Johannes oli kevyemmällä linjalla. Hänen opetuksensa tuntuvat oikeansuuntaisilta, mutta eivät varsinaisesti haastavilta. Muiden tarpeista piti huolehtia, mutta maltillisesti. Jeesuksen puheiden radikaaliuteen verrattuna esimerkiksi Johanneksen ohje sotilaille tuntuu jopa laimealta:
”Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne.”
Jeesus selvästi hyväksyi Johanneksen opetuksen, sillä ottihan hän itsekin kasteen vastaan. Johannes saarnasi ehkä Jeesusta miedommin, mutta kuitenkin samansuuntaisesti. Hänen opetustensa jälkeen kansa oli tottuneempi vaikkapa ajatukseen siitä, että oikeudenmukaisuus on tärkeämpää kuin ulkoinen hurskaus. Johanneskin puhui taivasten valtakunnasta. Sen vuoksi Jeesuksen puheiden täytyi ainakin aluksi kuulostaa hyvin tutuilta.
Tässä valossa on helppo ymmärtää, miksi raamatun mukaan Johannes valmisti tietä Jeesukselle. Mielestäni tämä teksti opettaa meille sen, että vaikka teot eivät meitä pelasta, niin niistä on hyötyä toisella tavalla. Oikeudenmukaisuus ja vaatimaton elämäntapa raivaavat esteitä Jeesuksen tieltä, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.
Marko