Jumala toimii eri tavoin joskus samassakin tilanteessa. Emme voi määrätä Jumalaa, mutta Jumala voi määrätä meitä. Joskus Jumala muuttaa olosuhteita ja joskus ei, joskus hän tuntuu sanovan eri tavalla samassa tilanteessa. Daavid kysyi Herran tapaa toimia kahdessa filistealaisten hyökkäyksessä, Jumala antoi molempiin yksilöllisen tavan toimia. Meidänkin tulisi asennoitua olemaan avoimia Jumalan tapaan toimia. Meille on luontaista toimia rutiininomaisesti, Jumala ei ole sidottu kuitenkaan meidän rutiineihin. Tietyt tavat toimia esimerkiksi jumalanpalveluksessa tuovat selkeän järjestyksen ja rutiineilla on oma paikkansa, mutta onko meillä tilaa omassa elämässä Jumalan vapaalle toiminnalle.
Pitäisikö pysähtyä kysymään Jumalalta Daavidin tavoin ja rukoilla ainakin useammin? Rukousvastauksetkin ovat usein yllätyksellisiä tai ehkä emme odota sellaista vastausta kuin odotimme ennalta. Paavali kehottaa rukoilemaan lakkaamatta, rukouksen tulisi olla luonnollinen osa elämässämme. Jumala johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat. Johdatus rikkoo usein meidän omaa rutiininomaista elämäämme , mutta se on siunattua elämää ja rikkaampaa elämää. Jumala voi tuoda yllätyksiä elämäämme, jotka eivät tunnu mukavalta, kun rikkovat pienet elämämme rutiinit. Kuitenkin itse olen huomannut tulleeni myös siunatuksi, niissä pienissä johdatuksen hetkissä. Johdatuksella viittaan siihen, että olen huomannut Jumalan vieneen minut johonkin hetkeen vaikkapa toisen ihmisen vierelle. Arjen keskellä ei vain tule ajatelleeksi niin, että tässähän Jumala minua johdattaa. Jumala johdata minua ja anna rukouksen olla luonnollinen osa elämääni, sinähän olet aina kanssani. Anna minun muistaa se.
Vanha ystäväni seurakunnasta otti vuosien jälkeen yhteyttä minuun. Kävimme nuoruudessa yhdessä seurakunnassa. Jossakin vaiheessa hän lakkasi käymästä kokonaan ja yhteydenpito hänen kanssaan jäi muutenkin. Myöhemmin hän kertoi minulle kuinka oli vaikeaa alkaa taas käymään kirkossa, kun hänestä tuntui niin kelvottomalta. Tunne siitä ettei kelpaa voi nostaa kirkon kynnystä liian suureksi. Ystäväni alkoi alkoi kuitenkin taas vuosien jälkeen käymään kirkossa. Kelvottomuuden tunne voi estää tulemasta yhteyteen toisten uskovien kanssa. Se on kuitenkin valhe, jokainen kelpaa Jumalalle, jokainen on toisaalta kelvoton omien tekojensa ansiosta, mutta kelpaa Jumalalle Kristuksen tähden.
Tässä luvussa varoitetaan paaduttamasta itseään. Lopussa kehotetaan tulemaan rohkeasti armon istuimen eteen. Jeesusta on koeteltu niin kuin meitäkin, hän ymmärtää kiusauksemme ja tietää mitä on ollut kiusauksissa ja koettelemuksissa. Kirjoittqja kehottaa pyrkimään kaikin voimin Jeesuksen armon istuimen eteen, josta saamme avun silloin kun tarvitsemme. Kiusausten keskellä tulee kääntyä auttajamme puoleen, jos lankeamme kiusaukseen niin kääntykäämme hänen armonsa puoleen eikä omaan itseemme ja kelvottomuuteemme. Kristittynä emme voi vedota meille annettuihin huonoihin arvosanoihin ja jäädä tuijottamaan niitä, vaan meidän tulee kääntyä armollisen opettajamme puoleen ja pyrkiä kaikin meille annetuin voimin armon istuimen eteen. Tule rohkeasti mukaan toisten uskovien yhteyteen kirkkoon. Jos kynnys tuntuu liian korkealta niin muista, että sinä pystyt astumaan sen yli. Sinä kelpaat Kristuksen tähden.
Mika