“Kunpa olisin saanut kuolla sinun sijastasi, Absalom, poikani”
Daavidin suru hämmentää kaikkia. Jos laskin oikein, Absalom on jo kolmas lapsi, jonka Daavid menettää. Vuoden 92 käännöksen mukaan hän meni “suunniltaan surusta”. Joab käytännön miehenä kuitenkin suuttuu: “Sinä rakastat vihamiehiäsi ja vihaat niitä, jotka rakastavat sinua!”
Mietin, että Jumalan Isän rakkaus näyttää varmaan joskus samalta. Jumala tahtoisi armahtaa nekin, jotka kaikkein selvimmin meidän silmissämme ansaitsisivat tuomion. Sitä vasten voi näyttää jopa siltä, kuin Jumala ei välittäisi, tai jopa vihaisi niitä, jotka häntä parhaansa mukaan rakastavat.
“Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti.”
Koen että kärsivällisyys on usein horjumista turhautumisen ja apatian välillä. On helppoa ajatella, että jos Jumala toimii, niin hän tottakai toimii äkkiä, kun kaikki on kerran hänelle mahdollista. Tätä vasten voi alkaa näyttää siltä, ettei Jumala toimi lainkaan. Turhaudumme Jumalaan joka seisoo tumput suorina, kun olisi mielestämme toiminnan aika. Saatamme alkaa ajatella, että Jumala on iankaikkisen hyvä salatulla tavalla, mutta ei itse asiassa niinkään toimi. Saatamme muuttua apaattisiksi ja yhä varovaisemmiksi ja epämääräisiksi rukouksessa. On pelottavaa rukoilla ajatellen, ettei Jumala varmaankaan vastaa. Uskon kuitenkin Jumalaan, joka on voimallinen ja toimii, ja toimii oikeaan aikaan, vaikka meidän on sitä joskus vaikeaa käsittää. Uskon Jumalaan, joka haluaa tuoda apunsa ja on hiljaisuudessakin työssä ja liikkeessä. Kärsivällisyys, rukousvastauksen, Herran toiminnan odottaminen vielä pitkänkin ajan jälkeen vaatii voimia ja myös rohkeutta.
Rakas Isä. Sinä rakastat niitä, jotka sinua parhaansa mukaan yrittävät rakastaa ja yhtä lailla niitä, jotka eivät edes yritä. Auta minua muistamaan, että sinun rakkautesi kantaa yli ajan ja yli odotuksen. Sinun rakkautesi on samaa kaikissa olosuhteissa, eivätkä sinun lupauksesi muutu.
Ada